Marikan kirjajuttuja: kolme tietokirjaa selviytymisestä

Teosesittely
12.10.2016
Toimitukselta: Teos | Kirjailija | Teema

 

Kolme tietokirjaa selviytymisestä

 

Caroline Alexander: Endurance: Shackletonin legendaarinen Antarktiksen retki (Otava 1999, kääntänyt Tapio Pekola)

Kokenut tutkimusmatkailija Ernst Schakleton päätti lähteä Endurance-laivallaan vuonna 1914 kohti Etelänapamannerta. Huimapäinen retki liittyi 1900-luvun alun kilpajuoksuun siitä, mikä maa onnistuisi valloittamaan napa-alueet ensin ja Schakleton halusi taivaltaa Antarktiksen poikki jalan ensimmäisenä maailmassa. Schakeltonin retki muistetaan edelleen yhtenä maailmanhistorian uskomattomimmista selviytymistarinoista ja sitä se totisesti onkin.

Jo ennen kuin Antraktis edes häämötti horisontissa, Endurance juuttui jäihin. Laiva ei ollut vielä lähelläkään tukevaa maaperää ja miehet jäivät laivaan odottelemaan. Viiden kuukauden kuluttua ympärillä ryskyvät ahtojäät upottivat laivan. Schakleton valoi miehiinsä voimaa, optimismia ja sisukkuutta toteamalla, että nyt kun Endurance on menetetty, me voisimme lähteä vihdoin kotiin. Miehistö hurrasi kapteenilleen.

Alkoi kuukausien mittainen vaiheittainen vaellus yli jäänpinnan, joka on täynnä harjanteita, röykkiöitä ja vaarallisia railoja. Lämpötila laski öisin alle – 30 asteen ja päivisin taas saattoi olla niin lämmintä, että jään pinta muuttui isoksi vesilätäköksi ja kasteli kaiken. Yli 500 päivää kestänyt vaellus päättyi lopulta onnellisesti, kun osa miehistä onnistui raahautumaan pienelle valaanpyyntiasemalla ja hälyttämään apua kauemmas leiriin jääneille tovereilleen.

Caroline Alexanderin kokoama tietokirja Schakletonin retkestä on yksi parhaista lukemistani tietokirjoista koskaan. Se on täynnä upeita autenttisia valokuvia retken vaiheista ja sisältää paljon kapteenin ja muiden miehistön jäsenten päiväkirjamerkintöjä. Kirjan luettuaan ei yhtään ihmettele sitä, että Shcakleton mainitaan usein esimerkkinä täydellisestä johtajasta, joka ei luovuttanut kaikkein epätoivoisimmallakaan hetkellä, vaan jakoi positiivisella esimerkillään miehistöönsä sisua ja optimismia selviytymisestä. Ilman kapteeni Ernst Schakletonia ei yksikään olisi pelastunut.

 

Piers Paul Read: Elossa! Ensimmäinen autenttinen kertomus Andien lento-onnettomuudesta – ihmisistä jotka kokivat helvetin ja selvisivät hengissä (Gummerus 1974, kääntänyt Kaija Kauppi)

Piers Paul Readin tietokirja kertoo myös hämmästyttävän tositarinan sinnikkyydestä, toveruudesta ja yhteistyön voimasta. Lokakuussa 1972 urugualaista rugbyjoukkuetta Chileen kuljettanut lentokone rysähti keskelle Andien lumihuippuista vuoristoa. Lentäjät olivat luulleet jo ylittäneensä vuoret ja aloittaneet laskeutumisvalmistelut liian aikaisin. Osa matkustajista kuoli koneen maahansyöksyssä heti, mutta 27 jäi eloon, mutta osa vakavasti loukkaantuneina.

Hengissä selvinneet olivat 3600 metrin korkeudessa, eikä heillä ollut suojanaan kuin pahasti ruhjoutunut koneen runko. He pystyivät syömään janoonsa lunta, mutta ruokaa ei ollut. He eivät olleet pukeutumisessaan mitenkään varustautuneet vuoristo-oloihin ja kaivoivat matkatavaroiden joukosta itselleen kaiken mahdollisen päälle pantavan. Lopulta heidän oli tehtävä kauhistuttava päätös: selvitäkseen hengissä heidän oli alettava syödä kuolleita tovereitaan.

Kolmen kuukauden ajan eloonjääneet sinnittelivät koneen hylyllä, kunnes sää parani sen verran, että kolme voimakkainta miestä pystyttiin lähettämään matkaan ja etsimään tietä kohti asutusta. Kuin ihmeen kaupalla pieni ja uupunut retkikunta pääsi rämpimään ihmisten ilmoille ja sai hälytettyä apua hylyllä odottaville. Tieto miesten selviämisestä levisi kulovalkean tavoin maailmalla ja koko Etelä-Amerikka juhli periksi antamattomia maanmiehiään. Iloon sekoittui myös hämmennystä, sillä kaikki eivät voineet hyväksyä miesten päätöstä kannibalismista.

Piers Paul Read pääsi haastattelemaan eloonjääneitä ja heidän omaisiaan melkein heti tapahtuman jälkeen ja hänen tietokirjansa julkaistiin vuonna 1974. Readin tavoitteena oli kertoa tapahtuneesta mahdollisimman objektiivisesti ja autenttisesti. Hän ei kaunistele, eikä kauhistele. Readin kirjaa luetaan edelleen paljon ja moni kirjastokappale on jouduttu poistamaan loppuun luettuina. Tiedän muutamia, jotka pitävät teosta kaikkien aikojen parhaana tietokirjana. Kustantaja tekisikin hyvän tilin, jos ottaisi kirjasta uuden ja raikkaan painoksen.

 

Ensio Tiira: Epätoivon lautta eli kuinka pakenin muukalaislegioonasta (Tammi 1954, uusi painos 2006)

Ensio Tiiran selviytyminen valtameren armoilta vuonna 1953 on jännittävä elämäkerta yksilön periksi antamattomuudesta ja selviytymisestä. Vuonna 1952 parikymppinen Tiira kiinnostui Ranskan muukalaislegioonasta. Legioonan ympärillä on sen perustamisvuodesta 1831 saakka leijunut salaperäisyyden sumu, sillä siihen on voinut liittyä tekaistulla nimellä ja kansalaisuudella ja siksi se on vetänyt puoleensa myös rikollista porukkaa. Tiiraa legioonaan houkutteli hyvä palkka.

Tiira läpäisi rankat pääsykokeet ja hänet hyväksyttiin palkkasotilaaksi. Kun hänen joukkoaan oltiin kuljettamassa kohti Indokiinaa ja oikeaa sotaa, Tiira alkoi epäröidä ja päätti paeta ruotsalaisen toverinsa Fred Erikssonin kanssa. Miehet hyppäsivät yön pimeydessä rahtilaivan kannelta pienelle lautalle, jolla he keikkuivat yli kuukauden paahtavan auringon, meren myrskyjen ja nälkäisten haiden armoilla. Tiira pelastui viime hetkellä.

Ensio Tiiran uskomatonta pakomatkaa seuraa sydän kylmänä. Vaikka lukijana tietää, että hän selvisi – kirjoittihan hän kokemuksistaan heti seikkailunsa jälkeen tämän kirjan – hänen eloonjäämiskamppailunsa on jännittävää luettavaa. Tiiran kirjoitustyyli on hauskalla tavalla vanhahtava ja tuo mieleen mustavalkoiset Suomi-filmit. Lukuelämystään voi täydentää kuuntelemalla Yle Elävästä arkistosta vuonna 1953 tehdyn Ensio Tiiran haastattelun, jossa puhelias haastattelija on valitettavasti enemmän äänessä kuin Tiira itse.

 

Marika Helovuo

Toimitukselta

Teemaesittely
Teemaesittely
Teemaesittely
Teemaesittely
Teemaesittely
Teemaesittely
Teemaesittely
Teemaesittely
Teemaesittely

Sivut