Thomas Bernhard: Hakkuu

Teosesittely
13.7.2016
Toimitukselta: Teos | Kirjailija | Teema

Muuan mielenkuohu on hengästyttävän hieno vuodatus. Thomas Bernhard hyödyntää teoksissaan upeasti ajatuksenvirtamaista, toistoon tukeutuvaa ja kehämäistä tyyliä. Hakkuun kappalejakojen puute tehostaa yksinpuhelun voimaa.
Hakkuu on monologi, jossa kertoja kommentoi illalliskutsujen vieraita. Hänet on kutsunut paikalle ystäväpariskunta, jota hän ei ole nähnyt vuosikymmeniin. Illallisten kutsuvieraan odottelu ja itsemurhan tehneen ystävän muistelu ovat päällimmäisenä mielessä. Kertoja istuu nojatuolissa ja tarkkailee sieltä seurapiirien tekopyhää hienostelua kärkevästi kommentoiden. Bernhard pilailee oivaltavasti Wienin taidepiirien kustannuksella. Pilkalta ei säästy kukaan. Ei myöskään kertoja, sillä teos on täynnä itseironiaa.

”Silmänräpäyksen ajan heittäydyin tunteelliseksi mitä häpeällisimmällä tavalla, minä ajattelin, ja Auersnbergerin pariskunta käytti tunteellisuuttani salamannopeasti hyväkseen ja ajattelin, että he käyttivät myös yhteisen ystävämme Joanan itsemurhaa hyväkseen esittääkseen kutsun, johon minä suostuin yhtä salamannopeasti, vaikka olisi ollut viisaampaa kieltäytyä: mutta siihen ei aika riittänyt, minä ajattelin laiskanlinnassa, he olivat puhutelleet minua takaapäin ja sanoneet sen minkä jo tiesin, nimittäin että Joana hirttäytyi, Kilbissä, lapsuudenkodissaan, ja että he kutsuivat minut illalliselle, läpikotaisin taiteellisille illallisille, kuten Auersbergerin pariskunta voimakkaasti painotti, vanhojen ystävien kesken, he sanoivat.”

Hakkuu on intensiivinen lukukokemus. Kirjaa ei malttaisi laskea käsistään, niin keskeytyksettömänä rytminä teksti vyöryy päälle. Lauseet ovat polveilevia ja pitkiä, jopa sivun mittaisia. Samoja teemoja käsitellään läpi teoksen, mutta joka kierroksella paljastuu jotakin uutta.
Monologi keskeytyy yhtä yllättäen kuin se on alkanutkin. Loppuratkaisu on odottamaton, ristiriitainen, ja siksi niin vaikuttava. Teoksen osittainen omaelämäkerrallisuus, tai ainakin sen vihjailu tekee lukukokemuksesta mielenkiintoisen.
Bernhardia voisi väittää pessimistiksi, mutta hänen teoksensa ovat kuitenkin lämminhenkisiä. Tämä toteutuu myös Hakkuussa. Kertoja on samanaikaisesti ilkeä, maaninen ja sympaattinen hahmo. Satiirin lisäksi liioittelu ja nauru ovat alati läsnä. Thomas Bernhard on unohdettu mestari, jota on alettu suomentaa vasta 2000-luvulla. Hakkuu on hänen vaikuttavin ja ehein teoksensa.

 

kirjastoharjoittelija Saimi Kallio / Raision kaupunginkirjasto

Toimitukselta