Tiina Raevaara - Kirjallisuuden moniottelija

Kirjailijaesittely
27.4.2016
Toimitukselta: Teos | Kirjailija | Teema

Kirjasammon haastattelussa on kirjallisuuden moniosaaja Tiina Raevaara tällä kertaa. Tiina kirjoittaa säännöllisesti blogitekstejä, tiedekirjoja ja arvostettuja romaaneja.

 

1. Olet julkaissut romaaneja, tiedekirjoja ja kiitettyjä artikkeleita mm. Suomen Kuvalehdessä. Koetko, että jokin näistä kirjallisuuden lajeista on sinulle rakkain?

Kaikki ovat rakkaita. Monenlaisen tekstin kirjoittaminen tekee hyvää kirjoitusrutiinille. Jos romaani ei suju, pienen onnistumisen ja valmiiksi saamisen kokemuksen voi saada vaikka blogitekstin parissa. Kaunokirjallisuus on kuitenkin alue, johon minulla on eniten kunnianhimoa. Siihen kohdistuvat suurimmat unelmani ja toisaalta pelkoni. On myös aivan eri tavalla henkilökohtaista kirjoittaa kaunokirjallisuutta kuin vaikkapa lehtiartikkeleita.

2. Eteneekö sinulla kirjoitusprosessi yleensä tietyn kaavan mukaan, vai kirjoitatko aivan tunteen pohjalta? Tietty romaanin tekeminen on aivan eri juttu, kuin esimerkiksi tiedettä koskevan artikkelin teko.

Romaanien ja aivan erityisesti novellien kohdalla huomaa, että jokainen syntyy eri tavalla. Jokin teksti kulkee alusta loppuun sujuvasti ja helposti, toisen tekeminen on takkuista ja suorastaan tuskaista. Lopputuloksen onnistumista kirjoitusprosessin sujuvuus ei millään tavalla ennusta.

En ole kovin suunnitelmallinen kirjoittaja kaunokirjallisuuden suhteen. Romaaneissa tiedän yleensä valmiiksi suunnilleen lopun ja muutaman kohtauksen matkan varrelta. Kirjoittaminen on löytöretkeilyä, haluan yllättyä. Alkuun pääseminen voi silti olla hyvin hidasta, oikean kertojaäänen ja kerrontatavan löytyminen voi olla hyvin hidasta ja vaatia paljon kokeiluja. Tietokirjojen ja vaikkapa tiedeartikkelien suhteen olen paljon suunnitelmallisempi, ehkä suorastaan neuroottisen formaali. Niihin teen aina ensin hyvinkin tarkan hahmotelman rakenteesta. Olen joskus yritänyt olla suunnitelmallisempi myös romaanien suhteen, mutta silloin kirjoittamisesta tulee innotonta.

3. Kuinka sinusta tuli kirjailija? Koetko lapsesta asti kirjoittamisen olleen vahvana osana identiteettiäsi ja mistä kaikki sai alkunsa?

Minun kirjoittamiseni on syntynyt lukemisesta. Olen lukenut kolmevuotiaasta saakka, ja lapsena olin maaninen lukija. Luin kaikkialla ja kaikenlaista kirjallisuutta, paljon myös tietokirjoja ja lehtiä. Kirjoittelinkin jotain, mutta en ole koskaan ollut mikään “runotyttö” tai ahkera päiväkirjan käyttäjä. Pidin silti eräänlaisena itsestäänselvyytenä, että jossain vaiheessa kirjoittaisin kirja tai pari. Lukiossa aloin kiinnostua kirjoittamisesta paljon suunnitelmallisemmin, mutta ehdin alkaa kirjoittaa kunnolla vasta, kun pidin äitiyslomaa väitöskirjan tekemisestä.

4. Kirjoituksistasi huokuu aina tietynlainen läheisyys luontoon. Olethan koulutukseltasi myös käsittääkseni geneetikko ja filosofian tohtori, joten luontosuhde on varmasti läheinen usealla tavalla henkilökohtaisestikin?

Luonto ja eläimet ovat olleet minulle äärimmäisen tärkeitä aivan lapsesta saakka. En tiedä, mistä ominaisuus kumpuaa - vanhempanikin kyllä arvostavat luontoa, mutta eivät ole esimerkiksi samalla tavalla eläinrakkaita kuin minä. Olen aina kokenut esimerkiksi koirat tai linnut läheisiksi ja tärkeiksi, näen niissä persoonan samalla tavalla kuin ihmisissä. Kiinnostus luontoon oli syy, miksi lähdin opiskelemaan biologiaa, mutta vastoin odotuksiani minusta ei tullut maastotakkista eläintieteilijää vaan valkotakkinen laboratoriobiologi. Minulta usein kysytään, miten koulutukseni näkyy kaunokirjallisissa teksteissäni, enkä oikein osaa vastata. Pikemminkin ajattelen, että tekstini ja koulutukseni ovat seurausta samasta ominaisuudestani.

5. Kuinka koet muuttuneesi ajan mittaan kirjoittajana? Ovatko tietyt kirjailijat vaikuttaneet sinuun paljon, vai koetko olevasi ns. oman tien kulkija?

Toivon, että olen muuttunut. Pahinta olisi olla kehittymättä ja muuttumatta, pyöriä samaa kehää uudestaan ja uudestaan. Maneereihin on niin helppo luiskahtaa niin kielen kuin juonen tasolla. Taistelen koko ajan niitä vastaan.

Jokainen kirjailija on varmastikin oman tien kulkija. Olisi hyvin vaikea kirjoittaa kokonainen romaani muiden tekemisiin tukeutuen. Olen joskus yrittänyt oikein tarkoituksella kopioida jotain muiden kirjailijoiden tekstien ominaisuuksia, esimerkiksi erääseen novelliin yritin kopioida tavan, jolla Monika Fagerholm kertoo “Amerikkalaisen tytön” tarinan. Ei kukaan huomaa sellaisia yrityksiä eivätkä ne lopulta edes muistuta esikuvaansa.

Minulla on paljon tärkeitä kirjoja ja kirjailijoita, joilta olen oppinut asioita. Aivan ensimmäinen suuri ahaa-elämys tuli Leena Krohnin “Matemaattisten olioiden” parissa lukioikäisenä. Olin silloin alkanut kirjoittaa joitain novelleja, ja Krohnilta sain ikään kuin luvan kirjoittaa juuri niin kummallisista asioista kuin koin tärkeäksi.

6. Monet aloittavat kirjoittajat usein ovat eri pelkojen vallassa: Onko tämä tarpeeksi hyvää? Paljastanko itsestäni liikaa? Aihe kuitenkin on herkkä. Useat kokeneemmat kirjoittajat puolestaan taistelevat burn outin ja kovien suorituspaineiden keskellä, koska elanto riippuu paljon tuotetusta tekstistä. Harva kuitenkin elättää itseään pelkällä kirjallisuudella. Mitä haluaisit omien kokemuksiesi pohjalta tälle kirjavalle ihmisryhmälle sanoa?

Aloitteleva kirjoittaja tai kirjailija on yleensä hyvin herkkä, yliherkkäkin. Sille asialle on vaikea tehdä mitään. Ehkä kannattaa vain rakentaa elämä niin, että siinä on muutakin kuin kirjoittaminen. Itse olin ensimmäisen kirjani kritiikkejä odotellessa niin hermoheikko, etten ainakaan voi näyttää esimerkkiä vakaasta ja järkevästä suhtautumisesta. Sietokyky ja itsetunto kuitenkin kasvavat vuosien ja tekemisen myötä. Ylipäätään uskon, että kirjoittamisen tarpeen pitää lähteä ihmisestä itsestään, jostain sisäisestä sanomisen ja tarinoiden kertomisen pakosta. Valtaa ei saa antaa itsensä ulkopuolelle, ei pidä olla kehujen eikä moitteiden varassa.

Myös burn outin ja suorituspaineiden suhteen olen huono neuvoja, koska olen itse ollut vähällä kirjoittaa itseni piippuun. Pitäisi oppia rauhoittamaan elämää ja kirjoittamisen tahtia, rauhoittumaan itsekin. Kirjailija tekee töitä aivoillaan ja ajatuksillaan ja niistä pitää huolehtia. Pitää harrastaa liikuntaa, liikkua luonnossa, levätä tarpeeksi, hankkia hyviä ja vahvistavia kokemuksia. Lähteä jonnekin, pois työpöydän äärestä. Itse pääsen parhaiten pois painostavasta tarpeesta kirjoittaa lähtemällä matkalle. Matkan ei tarvitse suuntautua ulkomaille, vaan jo viikonloppu toisessa kaupungissa auttaa paljon.

7. Miltä tulevaisuus tuntuu kirjoittamisen kanssa kohdallasi? Koetko kasvaneesi ihmisenä paljon kirjoittamistyösi ansiosta?

Tulevaisuus tuntuu hyvältä. Apurahataiteilijalla on tietysti aina tasainen huoli toimeentulosta, mutta olen oppinut luottamaan siihen, että rahoitusta ja työtarjouksia löytyy. Monialainen kirjoittaminen helpottaa toimeentuloa. Itseluottamukseni on varmasti kasvanut, ja ylipäätään olen oppinut jollain tapaa toimimaan kirjallisuusmaailmassa.

Pahoin pelkään, että kirjoittaminen ei ole muuttanut minua yhtään paremmaksi ihmiseksi. Kaunokirjallisuuden tekeminen on oikeastaan hyvin itsekeskeistä; siinä pyöritään itseriittoisesti omien ajatusten ympärillä. Kirjoittaminen on myös niin tärkeä osa identiteettiäni, etten ole varma, kannattaisiko työn koskaan olla niin iso osa elämää.

8. Nyt kun kevät siintää kovalla vauhdilla ja vaihtelevilla säillä eteenpäin, onko sinulla vinkata jotain omia suosikkejasi kevätlukemiseksi Kirjasammon käyttäjille?

Tällä hetkellä käsissä kuluu Tapio Tammisen Tieto-Finlandia-voittaja “Kansankodin pimeämpi puoli”, joka on todella mielenkiintoista luettavaa. Yöpöydällä odottavat vuoroaan Nina Peuran “Kultasadetta” sekä Mika Pekkolan “Pyhän Antoniuksen tuli”. Molemmilta odotan paljon.

 

Kimmo Leijala / Kirjasampo.fi

 

27.4.2016

 

Toimitukselta