Henning Mankell 3.2.1948 – 5.10.2015

Henning Mankell 3.2.1948 – 5.10.2015

Kirjahylly
Käyttäjän Tuomas Aitonurmi kuva
Tuomas Aitonurmi 7.10.2015
Kaikki kirjahyllyt

Ruotsalainen kirjailija Henning Mankell menehtyi Göteborgissa 67-vuotiaana. Hän oli sairastanut vuoden 2014 alusta lähtien syöpää. Mankell tunnettiin erityisesti rikospoliisi Kurt Wallanderista kertovasta dekkarisarjastaan, mutta hän oli kirjailijana monipuolinen eri lajityyppien taitaja. Wallanderin lisäksi hän kirjoitti muita dekkareita ja romaaneja, näytelmiä, nuortenkirjallisuutta sekä esseitä ja elämäkertateoksia. Mankellin kaunokirjallisuus on hyvin yhteiskunnallisesti kantaaottavaa ja sitä tarkasti luotaavaa. Hän asui pitkiä aikoja Sambiassa ja Mosambikissa kirjoittaen myös useita teoksia Afrikkaan sijoittuen. Kirjailijanuransa lisäksi Mankell työskenteli teatterissa niin Ruotsissa kuin Mosambikissakin monissa eri tehtävissä. Vuonna 2001 Mankell perusti kustantaja Dan Israelin kanssa oman kustantamon, Leopard Förlagin. Hänet tunnettiin myös poliittisesta aktivismistaan sekä useiden hyväntekeväisyysprojektien tukemisesta.

Mankellin suomennettu tuotanto on tässä kirjahyllyssä listattu alkuteosten ilmestymisjärjestyksessä niin, että ensin tulevat Wallander-dekkarit Kasvottomasta kuolemasta Haudattuun, sitten Linda Wallander -dekkari Ennen routaa, sitten muut rikosromaanit Tanssinopettajan paluusta Kiinalaiseen ja lopuksi muut romaanit Panoksista Ruotsalaisiin saappaisiin. Mankellin nuortenkirjat kootaan omaan hyllyynsä Sivupiirin puolelle.

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo

"Mitä ikinä kirjoitan tai keksinkin, todellisuus on aina pahempi. En pystyisi ikinä keksimään niin hirveitä asioita kuin todellisuudessa tapahtuu."
- Henning Mankell (2012)