Kirjasammon kevät: Kirja on kuollut

Kirja on kuollut.

Se ei juokse enää hiukset auki tuulessa. Enää se ei hymyile.

Se makaa hengityskoneessa, yskii vielä joskus. Me pidämme sen elossa, me kunnioitamme sitä niin. Se oli suuri kerran. Se oli iso. Mutta enää se ei puhu niin kuin ennen. Se ei sano mitään. Se kiemurtelee nolona. Se laskee alleen. Se on surkeassa tilassa.

On aika lopettaa tämä julmuus. On aika sanoa se ääneen:

Kirja on kuollut.

Tai jos se jossain vielä sinnittelee, ainakin se on matkalla hautaan.

Haluaisin lausua pari sanaa sen muistoksi.

Kiitos näistä vuosista. Olit rakas minulle, rakas niille jotka elivät ennen minua.

Siitä on kauan, kun sinä tulit maailmaan. Lauma apinoita istui nuotion äärellä, joku kertoi tarinaa. Kaikki kuuntelivat sitä ihan mykkinä. Sanoista tuli kuvia, kun joku osasi kertoa niin hyvin.

Ja sitten joku luolamies keksi riimut: alkoi panna muistiin niitä satuja. Sinä tulit maailmaan, sinun nimesi oli kirja.

Keskiajan luostareissa ne kopioivat sinua vapisevin käsin. Olit aarre. Olit arvokkainta mitä ihminen saattoi omistaa.

Me teimme koneita sinun vuoksesi. Kirjapaino pyöri yön ja päivän. Nyt kirjoilla tehtiin politiikkaa, ne kulkivat kädestä käteen ja merien taakse. Shakespeare kirjoitti, Tolstoi kirjoitti. Luotiin suuria satuja.

Ihmiset lukivat. Ihmiset tajusivat, ettei elämässä kaikki ollut oikein – sinä annoit vapauden, opetit meidät ajattelemaan itse.

Ja sitten, vähitellen, kukaan ei enää halunnutkaan.

Taikaruutu oli tullut maailmaan. Sillä oli monta nimeä: televisio, nintendo, Ipod. Ja ihmiset kikattelivat liikkuville kuville.

”Ei ole parempaa”, sinä sanoit, ”ei voi olla parempaa.”

Yritit pitää mielen korkealla. Yritit olla hauskempi, syvällisempi kuin kaikki ne kissavideot. Mutta tiesit itsekin, ettei siitä mitään tullut.

Ihminen oli rakastunut: ei enää vaivalloista sivujen kääntelyä. Kun tuijotti ruutua, satu räjähti silmille.

Ja ne jotka olivat tehneet sinulla rahaa, menivät paniikkiin. Sinua yritettiin myydä kauniilla kirjailijoilla, skandaaleilla, seksillä.

Se meni vain pahemmaksi. Sinua ei otettu enää vakavasti

Ehkä olisit ansainnut ihan rehellisen kuoleman, rehellisen kiitoksen.

Olit rakas, teit suuria tekoja.

Sinulla oli aikasi. Mutta se aika meni, sinä ajan mukana.

Kaipauksella muistaen,
ihmiskunnan älyllinen vähemmistö.

Jatkuu ensi viikolla:

Jeesus nousi kuolleista, niin sanotaan, voiko kirja tehdä saman?

Ilmari Envall