Esittelyssä Martti Linnan romaani Syysmarkkinat

Teosesittely
7.11.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Voi tätä aikaa huonosti voivine murrosikäisineen, seksinpuutteessa elävine keski-ikäisineen, yksin jätettyine vanhuksineen ja kaikkine television reality-sarjoineen, joissa nuoret aikuiset pakenevat arkea henkensä edestä! Kun tähän vielä lisätään viisivuotiaat, joille päiväkodissa opetetaan markkinataloutta ja voiton tekoa, jotta he tulevaisuudessa toisivat vanhemmilleen mainetta ja kunniaa, alkaakin 2000-luvun alun ihmisen elinkaari olla täynnä ajan ilmiöitä. Toisaalta tämän ajan lasten ja nuorten pahoinvoinnin täytyy myös osaltaan johtua siitä, että kaikki vanhemmat eivät oikeastaan ole ihmeemmin kiinnostuneita lastensa nykyisyydestä saati tulevaisuudesta.

Luultavasti ja toivottavasti viisivuotiaita ei toistaiseksi kuitenkaan päiväkodeissa valmenneta kauppakorkeakoulua varten kuten Martti Linnan kirjassa Syysmarkkinat. Saapasjalkakissa-päiväkodin ”pikku oravia” viedään yritysvierailuille ja heille luennoidaan rahan tarpeellisuudesta. Kirjan päähenkilö on lastentarhan opettaja ”pehmomies” Rauno Kuukka, jolla on järkähtämätön oikeudentaju. Hän on töissä mies paikallaan ja lasten rakastama, eikä ihan tarpeeton tietokoneosaamisensakaan vuoksi. Raunon poika Esa on myös hoidossa Saapasjalkakissassa. Vaimo Ulla valmistelee tutkimusta yliopistolle ja onnellinen perhe asuu idyllisessä omakotitalossa luonnon keskellä.

Saapasjalkakissa on osaksi yksityinen päiväkoti ja tarvitsee sponsoreita. Siksi päiväkoti järjestää joka syksy markkinat, joilla rahoittajat voivat tutustua päiväkodin arkeen. Lapset myyvät leipomiaan pipareita, jotta pääsisivät retkelle Korkeasaareen. Niin lapset kuin vanhemmatkin vaikuttavat tyytyväisiltä päiväkodin toimintaan.

Niinhän siinä käy, että tämäkin idylli alkaa hiljalleen romuttua. Anton Kurki on paikkakunnan kuuluisimpia bisnesmiehiä. Hän on yksinhuoltaja ja kiireinen yrittäjä, jonka naisystävät vaihtuvat tiuhaan. Kurjen poika Peter on myös hoidossa Saapasjalkakissassa. Sitten eräänä iltana Peteriä tuleekin hakemaan päiväkodista uppo-outo elähtänyt blondi eikä Rauno suostu luovuttamaan poikaa sellaiselle ihmiselle, jota henkilökunta ei tunne. Tästä alkaa tapahtumaketju, jossa syytön Rauno vedetään lokaan ja hän menettää työpaikkansa lisäksi järkensä. Soppaan tulee lisää mausteita kun Rauno ja Ulla huomaavat, että Esa-pojalla on sellainen yliluonnollinen kyky, että hän pystyy ennustamaan tulevaisuudessa tapahtuvat talousmarkkinoihin vaikuttavat asiat. Ulla huolestuu mutta pojaltaan sisäpiiritietoa saava Rauno alkaa salaisen rahan tahkoamisen osakemarkkinoilla ja vajoaa koko ajan syvemmälle harhaiseen maailmaansa.

Kirjaa on luonnehdittu satiiriksi. Minusta tarinassa ei ole mitään sellaista yliluonnollista, ettei se kävisi ihan käypänä todellisuuden kuvauksena. Maailma on epäoikeudenmukainen. Raha ja valta pyörittävät maailmaa. Vahvat syövät heikot. Nykymiehen rooli on hakusessa? Perheinstituutio kriisissä? Työelämä imee viimeisetkin mehut? Entäs sitten ne lapset? Sellainen lienee tulevaisuus, miten me heitä kohtelemme.

Martti Linnalta on myös ilmestynyt jännitysromaani Ahventen valtakunta vuonna 2007, ja hän on kirjoittanut novelleja, kolumneja, pakinoita ja asia-artikkeleita useisiin eri julkaisuihin.

- Satu Vähämaa -

 

Viimeksi päivitetty 22.9.2008
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 7.11.2011