Kirjasammon haastattelussa: Petri Hiltunen

Kirjailijaesittely
6.9.2013

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Petri Hiltunen on sarjakuvapiirtäjä ja -käsikirjoittaja sekä kuvittaja. Hänet tunnetaan mm. strippimuotoisista Väinämöisen paluu ja Kalkkaro-sarjakuvistaan. Hiltunen on kirjottanut näiden lisäksi myös useita sarjakuva-albumeja. Lisäksi hän on kuvittanut kirjoja ja hänen piirroksiaan on ilmestynyt Tähtivaeltaja-lehdessä.

Tuotantosi on todella laaja. Mikä saa sinut innostumaan useista eri aiheista ja toteuttamaan niitä konkreettisesti sarjakuvan muodossa? Monethan kirjoittajat ja piirtäjät esimerkiksi liikkuvat vain jonkun tietyn lajityypin tai aiheen parissa koko uransa ajan.

-Kiinnostukseni kohteet ovat aina käsittäneet niin laajan alueen, että kummastelen artisteja, jotka viihtyvät vain yhden aiheen parissa. Koen olevani sydämeltäni suuri fanipoika, ja olen aktiivinen mm. Helsingin scifi-, fantasia- ja kauhu-piireissä. Sitä tulee tehtyä mistä tykkää.

Vuonna 1989 Jalava julkaisi ensimmäisen sarjakuva-albumisi nimeltään ”Hysteria”. Millaisena näet kehityksesi sarjakuvataiteilijana tähän päivään mennessä?

-Taito on selvästi kasvanut, sekä piirtäjänä että kertojana. Kauhu kuitenkin kiinnostaa aivan yhtä paljon kuin nuorena. Viimeksi tein lyhyen kauhutarinan Petteri Tikkasen P niin kuin Pelko-lehteen.

Sarjakuvien teon lisäksi olet toiminut kuvittajana, tehnyt mainoksia, käsikirjoituksia, artikkeleita ja tatuointeja näin muutamia muita asioita mainitakseni. Onko vaikeaa pitää useat langat käsissäsi yhtä aikaa vai haetko juuri erilaisia uusia haasteita työsi suhteen jatkuvasti?

-Ajan löytäminen kaikkeen on suurin ongelma. Kun on vielä perheellinen mies, niin kellossa on tavallistakin vähemmän tunteja käytössä silkkaan työskentelyyn. Duuni ei saa mennä läheisten edelle.

Millainen on normaali päiväsi piirtämisen parissa? Työskenteletkö ihan klo 8-16 rytmillä vai toimitko täysin inspiraation ehdoilla (eli saatat vaikka havahtua työpöytäsi ääreltä aamuneljältä).

-Nuorena tuli tehtyä ihan hulluja tunteja, mutta tuo perhe on opettanut nämä perinteiset työajat. Kun vaimo on töissä ja lapsi koulussa, on paras aika vääntää kuvaa.

Olet muun muassa sovittanut sarjakuvaksi Shakespearea (näytelmä MacBeth), Robert E. Howardia (kaksi novellia: Harmaan jumalan hetki ja Mustan rannikon kuningatar) ja uusimpana Ksenofonin ”Kyyroksen sotaretki” –teoksen. Miten sovituksen tekeminen eroaa vaikkapa kokonaan uuden oman albumin luomisesta? Ovatko paineet suuremmat yleisesti? Esimerkiksi Howardin teokset ovat aika monelle ihmiselle melko pyhä asia.

MacBethiähän en sovittanut itse, vaan sen teki Petri Hannini. Howardia tehdessä halusin nimenomaan tehdä uskollisia sovituksia, kun Marvelin tuotokset ovat tahranneet ihmisten mielikuvia liikaakin. Rakastan myös heidän versioitaan, mutta ne ovat usein varsin kaukana alkuperäisestä Howardista. Ksenofonin kanssa halusin dramatisoida tapahtumia vapaammin, tehdä vanhan tarinan eläväksi modernille lukijalle. Yritin silti pysyä kiinni aidoissa tapahtumissa. Olen turhautunut elokuviin, joissa historiaa kirjoitetaan surutta uusiksi.

Kuinka paljon taustatyötä teet ennen uuden sarjakuva-albumin aloittamista?

-Riippuu tarinasta. Historialliset albumit teettävät eniten työtä. Vala Auringolle vaati kaikkien aikojen suurimman tutkimuksen, se pelkästään kesti kaksi ja puoli vuotta.

Syntyvätkö tarinat yleensä käsi kädessä kuvituksen kanssa vai ahmitko etukäteen idean saatusi vaikkapa aihepiirin materiaalia urakalla ennen hahmottelua paperille?

-Suunnittelen tarinan elokuvallisesti päässäni loppuun asti. Vasta sitten on aika siirtyä paperiin. Jos teen käsikirjoitusta toiselle, teen sen kuin leffakässärin.

Useissa sarjakuvissasi on todella paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja yhdistelmiä todellisuudesta sekä fiktiosta. Kotisivuillasi kerrot laajasti, kuinka massiivinen projekti Anabasis (alkuperäinen suomennos: Kyyroksen sotaretki) -albumikokonaisuuden tekeminen oli. Miltä tulevaisuus näyttää nyt kun molemmat osat ovat kokonaan valmiit ja julkaistut?

-Sain toisen osan valmiiksi jo heinäkuussa 2012. Olen jo pitkään työstänyt seuraavaa Praedor-alpparia, ja olen tehnyt käsikirjoituksen Katariina Katlalle Onttojen Kukkuloiden jatko-osasta. Työnimeltään “Valheiden Kansa”.

Millaisena koet sarjakuvan kehityksen Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana? Alalle on ilmestynyt paljon nuoria tekijöitä, jotka eivät kavahda todella arkojakaan aiheita ja uskaltavat puuttua kriittisesti yhteiskunnallisiin asioihin (muutenkin kuin esimerkiksi huumorin, satiirin tai ironian keinoin).

-Sarjakuvan laatu on noussut, mutta myynti on laskenut. Pelkään alan puolesta. Internet on sekä uhka että mahdollisuus. Ilmaisen sarjakuvan tarjonta on niin suurta, että se herättää kysymyksen miksi maksaa mistään. Joillekkin tämä on kuitenkin ammatti. Kyllä tekijöiden pitäisi saada myös palkkaa työstään.

Lopuksi klassikkokysymys, onko sinulla jotain tiettyä suosikkia omasta tuotannostasi?

-Kaikki ovat olleet rakkaita, ainakin tehdessä. Jos on pakko valita, niin sanotaan että Vala Auringolle. Moinen lokerointi tekee kuitenkin vääryyttä monille albumeille.

Teksti: Kimmo Leijala

Kuva: Petri Hiltunen