Lauriina Vilkkonen

Kirjailijaesittely
10.7.2013

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Lauriina Vilkkonen on Helsingin kaupungin kirjaston oma ylpeydenaihe: informaatikko ja kirjailija.  Hän on kirjoittanut kolme romaania, joista viimeisin ilmestyi viime vuonna. Se on nimeltään Ensi-iltahuvit ja poikkeaa kahdesta edellisestä romaanista täysin hyppäämällä jännityskertomuksen lajityyppiin.

Esikoiskirja Oma Strindbergini (1990) kertoo opiskelijatytön ja vanhemman taiteilijapersoonan kiihkeästä romanssista taustanaan Helsinki ja kirjavat kulttuuriympyrät.

Romaani Siipipyörillä (2000) vie lukijat lähes ikikesäiselle Espanjan Aurinkorannikolle mutta kirjan teema on kaikkea muuta kuin riemuloma kuumalla hiekkarannalla. Kirja kertoo kiemuraisista perhesuhteista, erityisesti isän ja tyttärien välisistä suhteista, vammaisuudesta, sairastumisesta ja kuoleman hyväksymisestä. Lapsena polion sairastanut karismaattinen isä on aina ollut kulkuri luonteeltaan, vaikka onkin ollut sidottuna pyörätuoliin lähes koko elämänsä. Aina huolta aiheuttanut isä sairastuu vakavasti Espanjassa, viimeisessä valloituskohteessaan, ja tyttäret lähtevät järjestämään isän siirtoa andalusialaisesta sairaalasta Suomeen.

Kirjan Ensi-iltahuvit (2005) ensisivut tempaisevat heti mukaansa jännityskertomukseen ja taiteilijamaailman pyörteisiin. Eikä tahti hiljene yhtään mitä edemmäs mennään. Kesäinen Savonlinna kuhisee oopperatähtiä, suuria taiteilijoita, bisnesmiehiä, turisteja ja mökkeilijöitä. Mukana pyörii myös joukko tähdiksi tahtovia noviiseja ja niitä, jotka eivät jostain syystä koskaan saa nauttia parrasvaloista. Taide vaatii rahoitusta ja sen järjestää oopperajuhlille Suomen suurin ja kaunein tele- ja matkapuhelinyritys Ikoni. Naamiohuvit -ooppera on sijoitettu nykypäivän bisnesmaailmaan matkapuhelinaariaa myöten. Vauhdikkaat käänteet, huumori, jännitys, ihmissuhteet ja romantiikka sekoittuvat ovelasti Savonlinnan oopperafestivaaleille sijoittuvassa tarinassa. Mysteeri säilyy viimeisille sivuille asti.

Kirjastotyön ja kirjoittamisen tiimellyksessä Lauriina Vilkkonen ehti vielä vastata muutamaan kysymykseen ja kertoa kuulumisiaan. Suurkiitos Lauriinalle ja luomisvoimaista syksyä!

Minkä kirjan ottaisit autiolle saarelle ja miksi?

Jos joutuisin autiolle saarelle, ottaisin mieluummin mukaan kaverin kuin kirjan. Mutta jos on ehdottomasti valittava kirja, pakkaisin mukaan kasvioppaan tai eräkirjan. Tietäisin mitä voisin syödä nälkääni. Osaisin nikkaroida laavun, jopa kenties huteran lautan. Jos mukaan on valittava kaunokirjallinen teos, ottaisin mukaan Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Sitä lukiessa aika ei tulisi pitkäksi ja oma kohtalo tuntuisi aika vaatimattomalta.

Olet kirjoittanut kolme romaania ja ne ovat aiheiltaan hyvin erilaisia. Kertoisitko jonkun pienen anekdootin liittyen romaaneihin tai mikä antoi niille alkusysäyksen?

Vuonna 1990 julkaistu Oma Strindbergini on nuoresta ihmisestä kertova ja nuoren ihmisen kirjoittama vimmainen tarina. Yksin asuvana opiskelijana saatoin kirjoittaa öitä myöten. Jälkeenpäin se tuntuu hienolta ja vapaalta, mutta silloin taisi välillä ahdistaakin. Strindberg vieraili usein luonani. Jollei vieraillut, minä matkustin Tukholmaan hänen luokseen. Kirjoitin kirjaa monta vuotta, mutta pidin välissä pitkiäkin taukoja. Ehdin jossain välissä valmistua Helsingin yliopistosta, vaikka kävin joka päivä elokuvissa, ja usein useammin kuin kerran päivässä. Tutkielmani tein Maria Jotunista. Vaikka puursin Jotunin parissa, August ei unohtunut.  Päätin kirjoittaa tarinan vielä kertaalleen ja sen jälkeen se oli mielestäni valmis. Valmis se ei suinkaan ollut, mutta jonkinlainen versio oli saatu aikaan.

Olin ikionnellinen, kun käsikirjoitukseni julkaistiin. Vein sen WSOY:n tiloihin sateisena päivänä keväällä 1990. Kun Ville Viksten soitti minulle, arvelin unohtaneeni sateensuojani kustannusyhtiöön. Viksten oli tarttunut käsikirjoitukseen ja lukenut sen saman tien: "Kyllä siitä kirja tulee".

Esikoiskirjan saaminen näppeihin tuntui erityisen hyvältä. Kohotin Strindberg- museon rappukäytävässä kuohuviinilasin, kun käsikirjoitus vihdoin oli kansissa. August kulki rinnallani monta vuotta.  Kerran kohtasimme toisemme kävelylenkillä. Kovasti Augustin näköinen mies tuli vastaan ja ohitimme toisemme. Kumpikin pysähtyi jonkin matkan kuljettuaan ja kääntyi katsomaan taakseen. Ensimmäisen ja toisen kirjan välissä ehdin suorittaa lisäopintoja Tampereen yliopistossa, perustaa perheen ja aloittaa päivätyön. Lisäksi ympäriltäni kuoli noina vuosina seitsemän ihmistä. Toisen kirjan kirjoittaminen viivästyi ja kun se syntyi, siitä tuli väistämättä erilainen kuin ensimmäisestä.  

Siipipyörillä kertoo nuorena polion sairastaneen Ernon elämäntarinan hänen tyttäriensä kautta, Ernon maatessa sairaalassa Espanjan Aurinkorannikolla. Tarinaan on kudottu tarua ja tosiasioita oman sukuni historiasta.  Kirjan teemoja ovat liikuntarajoitteisuus sekä lasten suhteet vanhempiinsa ja vanhempien uusiin kumppaneihin. Kirjoitin kirjaa päivätöiden ohessa. Työni oli juuri silloin niin kiireistä ja sitovaa, etten voinut ottaa edes lyhyitä virkavapaita.  Pisin vapaa taisi olla kahden viikon mittainen. Kirjoittelin öiseen aikaan ja univelka kasvoi. Kirjan valmistuttua olin niin uupunut, etten oikein osannut iloita edes romaanin julkaisemisesta.  Vasta nyt osaan olla ylpeä siitä, että sain kirjan valmiiksi.

Kolmas teokseni oli helppo lapsi kahteen edelliseen verrattuna. Vältin toisen romaanin aikaiset synnytystuskat ottamalla pari kuukautta vuorotteluvapaata. Päätin kirjoittaa Savonlinnan oopperajuhlista, koska tunsin tapahtuman puitteet vietettyäni aikaa oopperajuhlilla useana kesänä. Silloinen kustannustoimittajani Eila Kostamo ehdotti, että tarinaan punottaisiin jännityselementtejä. Laitoin Elina-nimisen hammaslääkärin ajamaan moottoripyörällä Savonlinnaan, jossa hän asustelee tuttavansa, ohjaaja Aarno Mäen luona.  Elina on asiallinen ja järkevä, mutta saa huomata, etteivät kaikki ole samanlaisia kuin hän. Kirjassa pörrätään kesäisessä Savonlinnassa oopperalaulajien, roudareiden ja sponsoreiden seurassa. Juoni on täyttä oopperaa.  

Mistä kaikkialta aiheet tulevat?

Uskon, että aihe on olemassa kirjoittajan mielessä pitkään, usein jo ennen hetkeä, jolloin hän luulee keksineensä aiheen. Aiheen on temmattava mukaansa, muuten tarinaa ei jaksa kirjoittaa. Tarinan tekemiseen, tarinan elämiseen, on oltava into ja halu. On tahdottava elää vuosi tai useita vuosia kirjan henkilöiden kanssa. Osa kirjan suunnittelusta tapahtuu aina ihan muualla kuin työpöydän ääressä.  

Kirjoitatko runoja ja mitä runous sinulle merkitsee?

Kirjoitin nuoruudessani runoja. Niitä syntyi kiinalaisiin vihkoihin ja niitä syntyi paljon. Eräs ystäväni (raukka) toimi kriitikkona, ja hänelle toimitin koottuna (mielestäni) tuotantoni parhaimmistoa. Koko aukeaman täyttäviä runojani julkaistiin juttupulasta kärsineessä koulun lehdessä. Olin prosaisti, mutten vielä tiennyt sitä. Runoni olivat pitkiä. Kerran osallistuin runokilpailuun, jonka satoa olin lupautunut lausumaan juhlasalissa. Kilpailun tuomarina toimi Lassi Nummi. Voitin ensimmäisen palkinnon ja lausuin sitten ainoastaan omia runojani. Sen illan hybriksessä päätin, että julkaisen vielä runoja, kenties romaaninkin. En kirjoita enää runoja muulloin kuin suuren hurmion hetkinä tai oikein synkkänä. Näitä kausia on onneksi enää harvoin, ikä tekee tehtävänsä. Luen runoja kausiluonteisesti, usein kaikkein uusimpia kokoelmia, ja toisaalta klassikoiksi mieltämiäni kokoelmia. Suosikkejani on mm. Eeva Kilpi.  
Raakel Liehun hieno romaani "Helene" todistaa, että proosaa voi kirjoittaa kuten runoa.

Olet teatteritieteilijä? Mitä teatterimaailma tänä päivänä sinulle merkitsee?

Teatteritiedettä opiskellessani luin paljon näytelmiä. Yhteen tenttiin luin kesätöiden ohella 92 näytelmää ja tein kaikista muistiinpanot. Urakka oli niin kova, etten ole vieläkään hävittänyt tekemiäni muistiinpanoja.  Kyllä niillä parit saunat lämmittää. Opiskelu vaikutti voimakkaasti kirjoittamiseeni. Dialogi tunki teksteihini. Strindberg ilmaantui yliopistolle. Kirjoitin esikoiseen kohtauksen, jossa August onanoi yliopiston luentosalissa, jossa pidetään luentoa hänestä itsestään. Ilman opintoja minusta ei välttämättä olisi tullut kirjailijaa. Näytelmät vaikuttivat tapaani käsitellä tekstiä ja henkilöitä. Tekstini etenee usein kohtauksittain, dialogia on melko paljon. Kirjoittaessani näen tapahtumat kuin katselisin filmiä. Kun luen illalla toisen kirjailijan tekstiä, tarina saattaa jatkua unissa. Minun on unessa muistutettava itseäni siitä, ettei tarina ole minun, en saisi puuttua tapahtumien kulkuun. Käyn edelleen teatterissa, mutten luultavasti useammin kuin muut ikäiseni naiset.  Elokuvat ovat aina olleet heikkouteni, mutta elokuvateatteriin ehdin nykyään harmittavan harvoin. Onneksi videovuokraamo tuli korttelin päähän kodistamme.

Esikoiskirjasi päähenkilö Eeri Erkkilä oli täysin August Strindbergin pauloissa. Onko August Strindbergillä ollut myös sinun elämässäsi tärkeä kirjallinen merkitys?

Strindberg oli minulle tärkeä henkilö eräässä elämänvaiheessa, muttei välttämättä tärkeä kirjallinen esikuva. Strindberg pyrki väkisin elämääni ja sai tietyn jalansijan. Hänen teatraalisuutensa huvitti minua. Hän oli komea, hänellä oli mielenkiintoinen katse. Esikoiskirjani teemoihin sopi strindbergiläinen pohdinta siitä, kuinka paljon kirjailija saa tuotannossaan hyödyntää, hyväksi käyttää, omaa elämäänsä ja varsinkin muiden
elämää.

Luen monenlaista kirjallisuutta, joskus tietokirjoja ja elämäkertoja, toisinaan taas pelkästään romaaneja. Olen tyytyväinen, jos pystyn seuraamaan uutta kotimaista kirjallisuutta. Tällä hetkellä on kesken kaksi kotimaista kirjaa, Kjell Westön uusin sekä Antti Karumon esikoiskirja. Luin hiljattain esikoiskirjailija Riikka Pulkkisen Raja-romaanin. Cervantesin Don Quijote on ollut kesken pari kuukautta, mutta aion selättää sen.
Kuuntelen kirjoja jatkuvasti myös kaseteilta. Viime aikoina olen kuunnellut Tuomas Kyrön vaikuttavan romaanin Liitto sekä Helge Heralan muistelmateoksen, joka oli erityisen arvokas sen vuoksi, että näyttelijä on itse lukenut teoksen kasettikirjaksi. Äänikirjoja voi kuunnella silloinkin, kun ei jaksa lukea. Kuntopyörän polkeminen muuttuu paljon siedettävämmäksi kasettikirjaa kuunnellessa.

Nuorempana luin enimmäkseen  ulkomaisia kirjailijoita: mm. Simone de Beauvoiria, AnneTyleriä, Julian Barnesia, J.M. Coetzeetä, André Brinkiä, John Irvingiä, Marguerite Durasia.
Vierastan puhumista kirjallisista esikuvista.  En ainakaan tietoisesti ole ajatellut ketään esikuvaksi. Joistain kirjailijoista pitää enemmän kuin toisista. Suosikit voivat ajan mittaan vaihtua ja joskus voi palata vanhoihin ihastuksiinsa. Joihinkin tarinoihin voi tempautua mukaan enemmän kuin toisiin. Siihen vaikuttavat omat sen hetkiset fiilikset.

Työskentelet informaatikkona Helsingin kaupungin kirjastossa. Miten ihmeessä saat ajan riittämään päivätyöhön ja kirjoittamiseen ja siihen "muuhun elämään"?

Kahden työn limittäminen ei ole helppoa, mutta kohtalotovereita on paljon. Monet opiskelevat ja käyvät samaan aikaan töissä, toiset joutuvat tekemään kahta työtä turvatakseen elantonsa. Toisaalta en kirjoita koko ajan, toisaalta kaipaan myös ihmisten ilmoille. Välillä tulee unettomia ja ilottomia kausia, mutta sille ei voi mitään. Kirjoitan sykäyksittäin, en suinkaan päivittäin. Olen jokaisen kirjan jälkeen päättänyt, etten ryhdy leikkiin enää koskaan, ja sitten olen taas innostunut ja aloittanut. Valehtelisin, jos väittäisin sen olleen helppoa. Kuitenkin tilanne on nyt helpompi kuin silloin, kun lapsi oli pieni ja kirjoitin hänen nukkuessaan.

Onko uusi romaanin aihe jo hautumassa? Minkälaisia teemoja olet viime aikoina pyörittänyt mielessäsi vai onko se salaisuus?

Aihe on olemassa. Ideat pulpahtavat mieleen usein muualla kuin tietokoneen ääressä. En valitse aihetta rationaalisesti, se on aina tapahtunut intuitiivisesti. Ehkä joskus vielä opin käyttämään järkeäni. Mutta tällä kertaa kävi taas niin, että uusi aihe valitsi itse itsensä. Näin tytön kaupan kassalla, ja hänen olemuksensa ja nimensä käynnisti käsikirjoituksen tapahtumasarjan.  Olen aiemminkin nähnyt kirjojeni henkilöitä. Ensi-iltahuvit - romaanin laulajatar Anna Elon tapasin bussissa. Katsoin naista ja tiesin, että siinä hän on. Uudesta käsikirjoituksesta en voi kertoa mitään.  En ole vielä kertaakaan käsikirjoituksen aloittaessani luottanut siihen, että saan tehtyä sen valmiiksi.  

Minkälaista kirjallisuutta mieluiten itse luet?

Taisin jo aiemmissa vastauksissani vastata tähän kysymykseen. Luen kirjallisuutta laidasta laitaan. Eniten luen nykyisin kotimaista kaunokirjallisuutta. Kovin romanttisia kirjoja en jaksa lukea, en ole luonteeltani romantikko, mutta jännityskirjallisuutta luen sujuvasti. Luen myös tietokirjoja. On mielenkiintoista uppoutua johonkin aiheeseen ja pohtia sitä ainakin kirjan lukemisen ajan.

Mitä mieltä olet tämän hetken kirjastotrendeistä? Kehitys, erityisesti tietotekninen, on mennyt viime vuosien kuluessa huimasti eteenpäin ja uusia palveluja asiakkaille on tarjolla pilvin pimein. Mikä on kirjan asema?

Kirjan asema on vankka. Uudet materiaalit ja mahdollisuudet ovat rikastaneet kirjastomaailmaa, ne ovat tulleet kirjan rinnalle.  Onneksi kirjasto ei ole jäänyt kehityksessä jälkeen, päinvastoin. Helsingin kaupunginkirjaston Kysy mitä vain - palvelu nettikysymyksineen ja radio-ohjelmineen on tästä hyvä esimerkki.

Mitä kirjaa tai kirjoja haluaisit suositella lukijoille syksyn kaamosiltoihin?

Mikään ei piristä tuulen ja räntäsateen piiskaamaa mieltä yhtä hyvin kuin kesäkirja: "Unelmien ruukkupuutarha" tai "Kaunis piha ja puutarha". Pihan laatoittamisesta kertova teos voi kummasti kohentaa marraskuista itsetuntoa, puhumattakaan sellaisista kirjoista kuin "Kaikki grillauksesta", "Leikkimökki" tai "Kesäkeittiöt". Mikä tahansa kesäisiä aiheita käsittelevä teos auttaa kestämään. Myös romaanit, joissa eletään Provencessä tai Espanjassa tai ostetaan talo Unkarista, ovat hyväksi sielulle ja antavat toivoa. Esimerkiksi Maija Asunta-Johnstonin Unkarista kertovat kirjat ovat suositeltavia. Ensimmäinen niistä on "Punapukuisen naisen talo". Kielikurssejakin kannattaa kuunnella, vaikkei kursseille ehtisikään. Espanjaa höpistessä talvi taittuu leppoisasti.

Satu Vähämaa Viimeksi päivitetty 25.5.2007

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 10.7.2013