Miehen tie

Kirjailija kertoilee muutamia tapauksia kotipitäjästään ja kuvaa eräitä henkilöitä. Päähenkilö on Ahrolan isäntä, Paavo, jonka elämästä esitellään joitakin kohtia siihen aikaan kun Paavo varttui mieheksi sekä vielä noin kolmen vuoden ajalta ensimmäisen naimisiinmenon jälkeen. Toinen päähenkilö on pienen talon tytär Vormiston Alma, josta kirjan loppulehdillä tulee Ahrolan emäntä. Kirjan suurena ansiona on erittäin notkea tyyli. Kertominen tuntuu valuvan mitä vaivattomimmin. Vähäpätöisenkin tapauksen kuvaaminen, jopa aivan asiatonkin pakiseminen luisuu sivu sivulta vaikka loppumattomiin. Myös on harvinaista se taito, millä kirjailija saa kertomansa havainnolliseksi ja eläväksi.
Tyylissä on näiden ansioitten ohella huomauttamista. Eihän ole puolustettavaa, että paikallisia murresanoja sekoitetaan kirjakieleen silloin, kun se voisi tulla toimeen omilla varoillaan. Ja suuresti vetelöittää kertomusta yhtämittainen ja tuiki tarpeeton sellaisten sanojen käyttö kuin »ikäänkuin», »eräänlainen», »oikeastaan». Kirjan nimi johtaa helposti väärään käsitykseen teoksen laadusta. Luulisi että »mies» sanaa käytetään tavanomaisessa merkityksessä ilmaisemaan »miehekästä», kunnollista, päämäärästään tietoista, lujatahtoista t.m.s, miestä. Kirjan päähenkilö ei ole lainkaan sellainen. Hän on kyllä lihaksiltaan voimakas ja ruumiilliseen työhön pystyvä mies, mutta luonteeltaan, harrastuksiltaan ja hengenlahjoiltaan aivan avuton. Ei ole vähääkään hänen ansiotaan, että hän lopuksi saa ensimmäisen rakastettunsa - jos voi sellaisesta miehestä lainkaan sanoa, että hänellä on rakastettu, muuta kuin aistillisessa mielessä. Luonnollisesti tällaisia henkilöitä voi kirjallisuudessa kuvata, mutta outoa on ja arvostelulle tilaa antaa, jos sellaiset, kuten Paavo, kuvaillaan siten, että lukija voi saada sen käsityksen kuin nämä olisivat normaaleja jopa miltei kiitettäviä, Kirjan voimakkain teho on sen harvinaisen läpikotaisessa eroottisuudessa. Se on kuin upotettu siihen, täyteen imeytetty. Aistilliset kohtaukset selvitellään uudelleen moneen kertaan ja melkein joka sivun osalle tulee jokin viittaus sellaisiin. Väärään joutuu se lukija, joka uskoo, että meidän maalaisväestömme yleensä on sen kaltaista kuin tämän kirjan ihmiset. Asioita voidaan katsoa niin erilaisilla silmillä. Kansansivistystoiminnan kannalta ei kirjaa voi suositella. Se ei mieltä ylennä, se ei voi olla hyvänä toverina, ei jalostavana seurana eikä elämän opettajana.