Myrsky

Tyyppi

runot
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

Kirjallisuudenlaji

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Kieli

Tekstinäyte

Meren pintaa haaksi kyntelevi
täydess' purjeess' seilaten, ja aurinkoinen
alas kiirii puolipäivän korkuudesta
lännen satamiin ja ihanasti nukkuu
pilvikehtoon. Ahden valtakunta lepää.
Juhlallisest' haaksi, majesteetin kuva,
retkeilevi lakeudell' sininiityn,
voimallisest' huippuns pilvein piiriin nostain.
Perämies hän kädell' vahvall', silmäll' tarkall'
johtaa suunnan, laivan herra kannell' käypi
komea kuin kuningas, ja miehistönsä
partahalla seisten, katsahtelee kauas,
toiveess' nähdä sinerrystä isäin maasta.
Mutta läheneepi yö, ja mustat pilvet
tuulen siivill' idän rannalt' ylös kohoo.
Leimahtaapa pilvein alla, Ukon nuolet
ovat lentämässä maan ja taivaan väliss';
aalto, aina heräymään kerkee,
kuohuen jo rynkää vasten haaksen laitaa.
Tuuli myrskyks' käy, ja hirmuisessa kaaress',
yli taivaan kestäin, etelästä pohjaan,
ukkospilvi päälle karkaa uhkaileva,
ankara ja täynnä metelii ja pauhuu,
niinkuin päivä tuomion, ja aallot riehuu,
kihisee ja temmeltää ja pehtaroitsee
ympär laivan, kuni hurjat lohikärmeet,
kuiskain miesten korviin kuolon kylmää kieltä.
Laivattaren ääni pimeässä yössä
haaksen kannell' kaikuu manaten ja käskein.
Miehet kiipee, vetää, köydet myrskyss' vinkuu,
mastot narisee ja purjeet tuimast' pläikkyy
niinkuin sodassa kiväärein sekapauke.
Synkeet pilvet taivaan peittää, kaikkialla
vallitsevi pimeys, mut pimeydess'
välähtelee salavat ja korkuus kaikuu
pauhinasta, joka mailman ääriin kiirii;
elon Herran jyrisevä ääni! -
Hirmuisesti riehuu korkeus ja syvyys:
tulen välkkynäss', kosk' karkeleva laine
haaksen rintaa lyö ja ylös roiske lentää,
näet kuvan, niinkuin korkee hyyrtehinen
talven koivu, hetken väikkyilevän ilmass';
mutta samassa se kaatuu, valelevi
laivan kannen vedell' kuohuvalla.
Tulen välkkynässä miesten kasvot loistaa
kelmeät kuin peikkoin, epäilyksen vimmast'
väännetyt, ja kätens' lannistua tahtoo.
Mutta laivattaren ääni haaksen kannell'
halki myrskyn voimallisest' kaikuu,
manaten ja lohduttaen miehistöä.
Miehet kiipee, vetää, köydet myrskyss' vinkuu,
mutta purjeet, kokoon käärittyinä viimein,
ovat vaijenneet, eik' kumartele enään
haaksi yhtä syvältä kuin ennen
kohden ammottavaa, pohjatonta hautaa.
Toki syvyys alat' huokaa, korkuus pauhaa,
rankasatehena vettä ammentaen
meren aavan poveen, joka nousee, vaipuu,
kohisee ja kuohuu tuskissansa myrskyss'.
Mutta haaksi, vaikka mastoill' tyhjill',
eteenpäin, kuin kotka, nopeasti kiitää,
keularaa'allansa aaltoo tempoellen;
ylös korkuuteen ja laivaa valelevi:
leikki ankar' Ahden lakealla aholl'! -
Mutta viimein toki myrsky heikenevi,
masentuvi aalto, käyden lepoon taasen,
ilman rantohin pois pakenevat pilvet,
taivas kirkastuu ja aurinkoinen nousee,
hymyellen niinkuin isä lapsillensa.
"Terve, elon, toivon lähettiläs, terve!"
Riemuten nyt miehet laivan kannelt' huutaa.
Kosteill' silmill' seisovat he, nähdessänsä
kodon sataman; sen vuoret aamuss' hohtaa.
Ja tän aamun kutsuvat he onnen aamuks',
myrskyn menneen kutsuvat he onnen myrskyks'.

Osana julkaisua

Nimi

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

2

Kieli

Osana julkaisua

Julkaisuhistoriaan liittyvät lisätiedot

Runolla on toisinto Myrsky.