Valittuja runoja arvio

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1983

Teosarvio

Veikko Haakana on valinnut kokoelmaan runoja 25 vuoden ajalta eri teoksista, mutta mukana on myös muutamia ennen julkaisemattomia tekstejä. Kenties hieman yllättäen valikoiman kantavaksi teemaksi muodostuu ihmisen ainutkertainen ja lopullinen yksinäisyys. Ihminen on kulkuri, jonka on aina oltava valmiina lähtöön, lähdettävä, ja turvattava viime kädessä ainoastaan omaan itseensä: "Ei paluuta ole,/ ei lähtenyt palaa./ Ei tule takaisin hän joka lähti/ Joku muu tulee./ tuntematon jolla on/ syvemmät silmät/ kokeneempi otsa,/ katkerampi suu/ kuin lähteneellä." Tämä tematiikka korostuu Lapin maisemassa, josta Haakana parhaimmillaan löytää sekä karuuden että herkän lyyrisyyden, ja jota kohtaan hän osoittaa rakkautensa luonnon tuhoutumisesta huolimatta.