Solaris

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1973

Teosarvio

Lem, Stanislaw: Solaris.

Elokuvaksikin tehty romaani kuvaa vuosikymmeniä tutkitun planeetan kohtaloa: se on elävä, muotoaan muuttava meri, johon ei kuitenkaan saada minkäänlaista viestiyhteyttä. Psykologi Kelvin löytää avaruusasemalta itsemurhan tehneen ystävänsä - muut tiedemiehet välttelevät häntä. Meri pystyy kopioimaan ihmisen aivoista mallin mukaan. Kelvin tapaa nuoruudenrakastettunsa kuolemattomana, yhä uudelleen syntyvänä tuhoamisyrityksistä huolimatta ja rakastuu tähän. Muut onnistuvat tasapainonsärkijällä hävittämään meren luomat ihmiset tai oliot. Solaris on tieteisromaani, mutta pikemminkin se kuitenkin minusta pohtii filosofisesti mietiskellen ihmisen rajallisuutta, ihmisen tehtävää - loppujen lopuksi oma sisällinen planeetta ajatuksineen kelluu yksinäisenä valtavassa meressä. Tulkintoja tämä mielenkiintoinen romaani varmasti tulee keräämään.