Siivoojan raportti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1971

Teosarvio

Ekelöf, Maja: Siivoojan raportti.

Maja Ekelöf ansaitsee leivän itselleen ja viidelle lapselleen siivoojana Ruotsin hyvinvointivaltiossa. Maja on viidenkymmenen, lapset jo aikuisia, mutta elämä ei ole helpottunut. Nuorten on vaikea saada työtä, opiskelu vaatisi varoja. Majaa huolettaa myös lähenevä vanhuus ja heikkenevä terveys: mitä sitten kun selkä ei enää kestä luuttuamista ja siivousvälineiden kantamista kerroksesta toiseen. Omat ja lähipiirin huolet eivät kuitenkaan sokaise Majaa näkemästä miten koko maailma on täynnä ongelmia ja tuhon uhkaa. Kaiken kokemansa ja ajattelemansa, niin omat kivut ja säryt kuin Vietnamin sodan, Biafran nälän sekä Ruotsin ja Suomen voivuoret Maja kirjaa yksinkertaisella arkikielellä, jonka sanat voisivat olla kenen tahansa, ajatukset kuitenkin ovat keskitason ihmistä huomattavasti valppaamman, maailman tapahtumia ja kirjallisuutta aktiivisesti seuraavan henkilön ajatuksia. Kunpa jokainen omiin pieniin ympyröihinsä takertunut suomalainen lukisi tämän raportin ja ajattelisi muutamat asiat uudestaan.