Liekehtivä elokuu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1968

Teosarvio

Faulknerin pääteoksiin kuuluva romaani ilmestyy nyt uutena suomennoksena, ensi kerran se saatiin suomeksi 1940-luvulla nimellä Kohtalokas veripisara. Romaanin päähenkilö on ns. valkoinen neekeri. Amerikan etelävaltioissa tämä merkitsee samaa kuin jos hän olisi pikimusta, valkoista neekeriä kenties vihataan vielä enemmän, koska hän voi pettää ulkomuodollaan. Ympäristön suhde mieheen ei Faulknerin romaanissa ole tärkeintä, vaan miehen suhde ympäristöön ja itseensä: olla olemassa kuulumatta minnekään, elää mustavalkoisessa maailmassa eiminkäänvärisenä. Valkoinen rotu torjuu, koska pisarakin neekerinverta riittää, musta rotu vieroksuu, koska miehen ihonväri on valkoinen. Faulkner antaa voimakkaan näkökulman amerikkalaiseen rotukysymykseen, ja tältä kannalta teos on nytkin ajankohtainen. Se on kuitenkin paljon enemmän kuin vain ajankohtaisesti merkittävä, Faulknerin muiden pääteosten ohella se kuuluu tämän vuosisadan romaanien parhaimmistoon.