Lunnaat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1977

Teosarvio

Pienen tauon jälkeen jatkuu McBainin 87. piiri -sarjan käännättäminen teoksella, joka hieman poikkeaa edeltäjistään: pääpaino ei tällä kertaa ole poliisiyhteisön eikä sen työn kuvauksessa. Lunnaat rakentuu selvem¬min yhtenäisen juonirakennelman varaan, ja taustalla on merkittävä osuus liikemaailman juonitteluilla. Vaikutelma on hiukan laimea ehkä siksi että Donald E. Westlake ja McBain itsekin (Evan Hunterin nimellä kirjoittamassaan suomentamisen arvoisessa romaanissaan Every Little Crook and Nanny) ovat löytäneet uusia näkökulmia lapsenryöstöaiheeseen. Vertailussa Lunnaat jää tavanomaiseksi, niin hyvin tehty kuin onkin.