Sovinnon talo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1962

Teosarvio

Kovin löysän, vuolassanaisen ja lavean johdannon jälkeen, jonka tapahtumat alkavat Itä-Preussissa, päädytään - suunnilleen kirjan puolimaissa - Suomeen, jonnekin Tampereen ja Hämeenlinnan välimaille. On kysymys varsinkin isänrakkauden kuvauksesta ja isän ja pienen tyttären välisestä suhteesta. Liian paljon ajantaustaa ja henkilöitä on sullottu varsinkin romaanin alkupuolelle, joka tekee luvattoman löysän ja pinnallisen vaikutuksen. Loppupuolella tekijän ote kiintenee ja keskittyy. Suomalaista lukijaa imartelee se ylenpalttisen suopea käsitys, mikä tekijällä on maastamme, jossa hänen mukaansa "tapahtuu vähimmän pahaa", jossa viran omaisetkin ovat hienotunteisia ja ihmiset yleensäkin rehellisiä ja aitoja.