Isoaho, Hanna

Betunia tarkkaili Setä Armandin toimia ja mietti, oliko mies hullu vai huijari. Mutta hän oli kuitenkin ilmiselvästi sama mies, joka istui korituolissa kirpputorilta löytyneessä vanhassa valokuvassa, joka nyt oli hänen seinällään. Betunia meni olohuoneeseen ja otti taulun seinältä. Hän ojensi sen Setä Armandille.

- Hienot kehykset, sinulla on hyvä maku, rakas Betunia.
- Milloin se on otettu?
- Joskus pörssiromahduksen aikaan. Katso tuota ilmettä. Silloin paloi paljon rahaa.
- Siinä on taustalla suomalainen maisema.
- Ameriikassa oli paljon suomalaisia. Sillä seudulla.
- Se voisi olla Suomessa kuvattu.
- Taustalla on teatterin lavasteet. Se on Suomi-talossa otettu kuva. Jonkun kiertävän valokuvaajan ottama. Niitä oli. Laman aikaan ne kuvasivat melkein ilmaiseksi.
- Löysin sen kirpputorilta. Miten kuva on päätynyt tänne?
- Morsiamen mukana kai. Tai sitten lähetin kuvan veljelle. En muista.
- Senkö jota tulit noutamaan.
- Sama nainen.
- Ei varmaan ole elossa enää.
- Hyvinkin.
- Miten niin? Pakastettiinko sekin?
- Pakastettiin.
- Yhtä aikaa kun sinä?
- Hän jätti minulle kirjeen. Morsian oli herätetty jo paljon ennen minua. Ja hän oli lähtenyt takaisin Suomeen. Hän lupasi odottaa minua. Ja täällä minä nyt olen.
- Aiot etsiä hänet?
- Kyllä, vaikka oravainen panee hanttiin.
- Mikä orava?
- Yksi onneton tyttöparka.
- Onko sinulla myös tytär?
- Ei. Tämä tarttui matkaan laivalta. Siltä, joka kulkee Tukholman ja Turun välillä ja jossa on laumoittain meluavia ihmisiä. Siellä se onneton värjötteli lasikopissa värikkäiden pallojen alla. Minun oli hankittava sille katto pään päälle. Sen jälkeen se on roikkunut kintereillä.
- Hyvänen aika.
Betunia vei valokuvan takaisin seinälle. Hän käveli hetken edestakaisin olohuoneen lattialla. Mitä hän tekisi tämän miehen kanssa? Pitäisikö Setä Armand ajaa matkoihinsa?

(Setä Armand tulee käymään 2009)