Wendela

Kirjailijan muu nimi

Randelin, Wendla

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Elämäkertatietoa

Nimimerkki Wendelan taakse kätkeytyi 25-vuotias kirkkoherran tytär Wendla Johanna Cumenius (1823-1906), joka kirjan julkaisemista seuraavana vuonna avioitui pormestari P.G. Randelinin kanssa ja tunnetaan kirjailijana paremmin nimellä Wendla Randelin.

Wendela keskittyy kirjassaan ennen kaikkea päähenkilöittensä tunnesuhteitten selvittelyyn. Naiset kuvataan miesten itsekkyyden uhreiksi. Jalo ja turmeltumaton Virginia tuhoutuu, koska jää miehensä hylkäämäksi. Päähenkilö Elisabet, johon teoksen nimi Den fallna - langennut - viittaa, selviää paremmin: hän säilyttää henkensä ja mielenterveytensä, vaikka "lankeamisensa” takia menettää aviomiehensä. Loppujen lopuksi Elisabet valitsee äitiyden rakastajansa uhkailuista välittämättä.

Den fallna jäi Wendelan ainoaksi itsenäiseksi teokseksi, mutta hän kirjoitti myös lehtiin (nimim. V.), mm. Eos-nimiseen lastenlehteen. Sen lisäksi tämä Uudenkaupungin pormestarinna julkaisi V. 1853 yhdessä saman kaupungin tyttöpensionaatin johtajan Augusta Vörlundin (1807-1869) kanssa kirjallisen kalenterin nimeltä Alku. Se sisälsi Augustan runoja sekä Wendelan novellin Maria, joka pohjautui tositapaukseen Suomen sodan ajoilta. Alku sai melko suopean vastaanoton, mutta jatkoa ei seurannut, vaikka alunperin oli niin ollutkin tarkoitus.

Lähteet:
Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla. Helsinki 1896.
"Sain roolin johon en mahdu". Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Helsinki 1989.

Saran unohdetut sisaret. Oulun kaupunginkirjasto. 1990.

Tekstinäyte

Rudolf polvistui Elisabetin viereen ja sulki hänet syliinsä. Elisabetin voimat olivat lopussa, eikä hän enää vastustellut. Hän makasi Rudolfin sylissä silmät suljettuina, kalpeat kasvot kätkettyinä tämän rintaa vasten. Rudolf suuteli polttavin huulin hänen paljaita olkapäitään kutsuen häntä kaikilla noilla suloisilla nimillä, joihin rakastuneilla yksin on oikeus; mutta Elisabet ei sanonut mitään. Silloin Rudolf laski hänet varovasti ruohikolle ja puhui lempeällä äänellä:
»Älä pelkää, Elisabet! Minun rakkauteni, vaikka se onkin palava ja ikuinen, ei ole liekki, joka hillittömyydessään polttaa ja tuhoaa kohteensa. Rakastan sinua liian paljon ja liian puhtaasti unohtaakseni koskaan mitä olen sinulle velkaa. En pyydä sinulta mitään muuta kuin varmuuden siitä, että myös sinä rakastat minua, ja luvan toivoa, että jonakin päivänä saan sinut kokonaan omakseni. Onko se liikaa vaadittu? Enkö saa vaalia tätä lohtua, tätä unelmaa? Kerro minulle, Elisabet! Vai olenko pettänyt itseäni? Etkö rakastakaan minua?»
»Kyllä, minä rakastan sinua!» Elisabet kuiskasi heikolla äänellä, »en pysty vastustamaan sinua, mutta ole armelias äläkä vaadi minulta enempää. Eikö siinä ole kyllin, että olen tunnustanut häpeäni?»
»Häpeäsi!» Rudolf sanoi hellästi puristaen hänet rintaansa vasten, »ei ole häpeä rakastaa, Elisabet, mutta on häpeä halveksia tätä rakkautta, vaikkei se aina pysyisikään näin viattomana. Älä siis murehdi, vaan elä, elä rakkauteesi luottaen.»
Samalla hetkellä kuului metsästä kahinaa. Rudolf syöksyi ylös ja pakeni metsään, ja tuskin hän oli hävinnyt näkyvistä, kun Ferdinand astui esiin.
»Sinä täällä tähän vuorokauden aikaan ja tällaisella ilmalla, noin vähissä vaatteissa!» Ferdinand puuskahti huolestuneena ja auttoi liikkumattoman Elisabetin ylös. »Miksi lähdit pois siitä rauhaisasta majasta, jonne sinut vein? Voi sinua, tämä voi koitua kuolemaksesi!» Elisabet ei vastannut vaan pysyi liikkumatta paikallaan, aivan kuin jo olisi kuollut. Suunnatonta katkeruutta tuntien Ferdinand ymmärsi, että jotain oli tapahtunut; että Elisabetin suojelusenkeli oli saapunut liian myöhään pelastamaan hänet hänen omalta heikkoudeltaan. Hitaasti hän kantoi Elisabetin takaisin mökkiin ja laski hänet sängylle, jolta hänen ei koskaan olisi pitänyt nousta. Elisabet vaipui pian horrosmaiseen uneen, sillä ankara mielenliikutus oli vienyt hänen voimansa, ja kun hän aamulla heräsi, hänellä oli korkea kuume ja hänen puheensa oli sekavaa, käsittämätöntä houretta.


(Elisabet 1999)



Lähteitä ja viittauksia

Grönstrand, Heidi: Naiskirjailija, romaani ja kirjallisuuden merkitys 1840-luvulla. SKS 2005

Launis, Kati: Wendla Randelinin kannanotto aikaansa : rakkaus ja uskonto romaanissa Den fallna. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto 1996

Launis, Kati: Särkyvä perheidylli Wendla Randelinin romaanissa Den fallna. Teoksessa Kirjallisuus, tunteet ja keskipäivän demoni. Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosikirja 51. Osa II. Toim. Outi Alanko. SKS 1999

Launis, Kati:Rakennellut rakkaudet: puheenvuoroja rakkaudesta naisten kirjallisuudessa 1800-luvun puolivälin Suomessa. Teoksessa Hääkirja: kirjoituksia rakkaudesta, romantiikasta ja sukupuolesta. Turun yliopisto 1999

Suomen kansallisbiografia 8. SKS 2006