Piinattu planeetta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1985

Teosarvio

Ns. Ransom-trilogian päätösosassa Lewis kuvaa englantilaista pientä yliopistokaupunkia, joka joutuu demonien ja pahojen voimien salaliiton välikappaleeksi. Tarina etenee aviopari Studdockin silmin, kun mies värvätään vastahakoisesti pahan palvelukseen ja vaimon meedion kyvyt puolustavat hyvää, jonka bunkkerin johtajana on edellisistä osista tuttu Ransom. Päätösvaiheessa Lewis marssittaa mukaan jopa Arthur-tarustosta tutun Merlinin, joka ilmielävänä ja varmasti Lewisin komeimpana henkilötyyppinä velmuilee pahan pidoissa. Jos Matka Venukseen oli laaja uskonnollisfilosofinen allegoria, niin Piinatussa planeetassa on aineksia myyteistä, sadullisista aineksista, huumoriakin varsin nopsasti etenevän juonen tukena. Onnellinen loppu Ransomin yhtyessä kosmisiin voimiin hyvien ihmisten pukujuhlassa on naiivi, mutta jotenkin hellyttävän panmainen.