Pimeänpirtin hävitys

Maantie, joka niillä seuduin kulki, ei ollut mikään valtatie. Vähäinen oli siinä liike eikä siitä talvisin ajettu lumirekeä. Se oli rakennettu köyhinä vuosina, jotta ihmiset saisivat leipää. Se johti kirkolta sydänmaan kyliin. Mutta siitä oli vielä hyvän matkaa Kalle Aukustinpojan torpalle Pimeänpirtin kankaalla.

Yksin oli torppa jäänyt keskelle korpea, vasta pitkien virstojen päässä asuivat naapurit, ja he olivat alun pitäen vieroneet Pimeänpirtin väkeä. Sillä Kalle Aukustinpojan vaimo ei ollut heikäläisiä, hän oli Kankaanpään kartanon kasvatti ja mamsseli. Siitä oli kyllä jo hyvä joukko toistakymmentä vuotta, kun hän korpeen muutti, ja herraskiilto oli hänestä kulunut melkein jäljettömiin, mutta huoneet hän aina piti kovin hienoina, aivan kuin alituisesti olisi odottanut vieraita, kamarin ikkunoissa piti olla kartiinit ja nurkassa oli sohva kuin herrasväissä. Paikkakunnan vaimoilla oli paljon puhumista hänestä, ylpeä hän heidän mielestään oli ja sentähden eivät he koskaan kotiutuneet Pimeässäpirtissä.

Kalle Aukunstinpoika itse oli perin kelpo mies, hyvänluontoinen ja avulias. Mielellään hänen tykönsä olisi mennyt ilman asiaakin ja viipynyt puhelemassa pirtin penkillä. Se oli iso pirtti ja sen ikkunoista tuli valoa kuin kirkon ikkunoista. Eihän se vaimokaan, se Liena, oikeastaan koskaan puhunut epäystävällistä sanaa, ja niinhän sen vaatteet olivat kuin talonpoikaisen ihmisen ainakin, mutta sen käytöksessä oli jotakin, joka piti ihmiset loitolla, se ei ollut vain akkojen juoruja, sen myönsivät miehetkin. Lisäksi asui Pimeässäpirtissä Kallen vanha isä, "Pimeänpirtin vaari", jota ihmiset puoleksi leikillä, puoleksi tosissaan kutsuivat noidaksi. Hän oli kolkko mies ja hänen vaimovainajallaan oli ollut pahat silmät, joilla hän oli katsellut tauteja ihmisten lapsille ja elukoille. Vielä tänäkin päivänä, kun kylän lapset olivat tottelemattomia, uhkasi äiti huutaa "Mörköä" tai "Liikaa", ja jos lapset kysyivät, mimmoinen se Mörkö tai Liika on, niin vastasi äiti: "Sellainen kuin Pimeänpirtin vaari".

Vaari ei liikkunut mihinkään Pimeästäpirtistä. Hän ei koskaan käynyt kirkonkylässä eikä hän polvistunut noiden raihnaiden joukossa, jotka lukukinkereillä etsivät yhteyttä Herran kanssa hänen pyhässä ehtoollisessaan. Joka vaarin näki, näki hänet ruuhessa järvellä tai metsässä kiskomassa pajunkuorta ja tuohia tai kutomassa verkkoa pirtin pöydänpäässä. Pari kertaa vuodessa, joulun ja juhannuksen edellä, kävi hän kauppamiehessä noutamassa nuuskaa ja tupakkia. Ihmiset olivat tietävinään, että vaari on rikas, vaikka hän käy niin risaisissa vaatteissa: hänellä on aarre metsässä.