Pyhän miehen uhri

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1983

Teosarvio

Miguel de Unamuno on vuosisatamme suurimpia espanjalaisia ajattelijoita, myös Espanjan modernin kirjallisuuden tärkeimpiä edustajia. Hän lienee tunnetumpi filosofisesta esseistiikastaan kuin romaaneistaan. Kiihkeänä etsijänä hän maailmankatsomuksessaan kulki katolisuudesta agnostikoksi, siitä edelleen ateismiin ja marxilaisuuteen ja lopuksi kristillisyyteen, ei kuitenkaan minkään kirkon oikeaoppiseen näkemykseen. Pyhän miehen uhri on kertomus papista, joka ei pystynyt uskomaan niitä oppeja, joita hänen piti julistaa. Hän ei kertonut toivottomuudestaan kuitenkaan kuin parille läheisimmistä rippilapsistaan. Ja vaikka papin usko horjui, maine hänen hyvistä teoistaan levisi kauaksi, ja häntä kutsuttiin hyväksi Manueliksi. Kirjan sanoma on, että eivät sanat vaan yksistään teot riittävät. Hieno teos; suomennoksen Juhani Rekolan esipuhe on aiheellinen, sillä kirja vaatii ennakkoluulottomuutta ja syventymistä, se on herkkävireistä runoepiikkaa, syvää ja moniaalle säteilevää.