Rakas rouva

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1979

Teosarvio

Kirja sisältää kaksi pitkähköä novellia, 1939 ja Rakas rouva. Kummankin päähenkilö on keski-ikäinen mies, toinen pikkukaupungin sanomalehdentoimittaja, toinen asemapäällikkö. Toimittajalla on perhe, asemapäällikkö on vanhapoika, yhtä yksinäisiä pohjimmiltaan molemmat. Suosalmi kirjoittaa niin, että lukiessa tuntee solahtavansa mukaan siihen, mistä hän kertoo. Toista maailmansotaa edeltäneet ja sen jälkeiset ankeat ajat, hiukan nuhjuiset pikkuvirkamieskodit, pikkukaupunkinäkymät avautuvat kuin näytelmän kulissit, samoin avautuvat myös Suosalmen henkilöiden sisäiset huoneet paljastaen asioita, joita ei kerrota sanoin, mielialojen vaihteluja, ohikiitäviä hetkiä, aavistuksia ihmissielun salaisuudesta. Nämä novellit ovat lähellä kirjallisuutemme huippua.