Surunappi
Tyyppi
kuvakirjat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kirjan on julkaissut SYLVA RY, joka toimii Suomen syöpäsairaidenlasten, nuorten ja heidän perheidensä hyväksi.
Vilillä on ihan tavallinen perhe: isä, äiti, pikkusisko, mummo, kummit ja isoveli Olli. Mutta saako sanoa, että omistaa isoveljen, jos isoveli on kuollut? Isä sanoo, että saa sanoa, Olli elää sydämissä ja muistoissa. Olli sairasti leukemiaa, jota ei voitu parantaa.
Kirja kertoo perheen suruvuodesta, miltä tuntuu sisaruksen sairastaminen ja kuolema, miten se vaikuttaa vanhempiin ja arkielämään sekä millaisia tunteita se herättää.
Mummo ompelee surunapin Simpura-nimiseen leikkiotukseen uudeksi jalaksi muistuttamaan siitä, että jotain surullista on tapahtunut. Vaari kertoo sadun siitä, miten joskus ihmiset voivat itse valita ja rakentaa tiensä mutta usein tiehen tulee odottamattomia mutkia.
Yhdessä koettu suru on vähän helpompaa kuin yksin surtu suru. Kuollut ei tule takaisin ja sureminen vie aikansa ja tilansa. Jonakin päivänä suru muuttuu rakkaudeksi ja muistoiksi. Kevät avaa lehtien silmut joka vuosi.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Valtsun ja Veeran veli Olli on sairas, eikä hän parane. Miksi joku sairastuu, mutta joku toinen saa olla terve? Kaikkea ei ihminen, eikä edes mummon virkkaama tuhatjalkainen, voi ymmärtää.
Sisarukset kohtaavat elämän rajallisuuden, kun Olli menehtyy. Koko perheellä on surun ja ikävän aika. Silloin mummo ompelee mustan napin tuhatjalkaiselle. ""Se on vähän niin kuin surunappi, mummo sanoo."" ""Nappi kertoo, että sen kantaja on menettänyt läheisensä ja suree häntä.""
Surunappi-kirjassa seurataan menetyksen kohdanneen perheen arkisia tilanteita hyvinä ja huonoina päivinä – päivinä, jolloin suru on voimakas tunne muiden tunteiden joukossa. Tarinoissa ihmetellään ja kysytään miksi. Teinkö jotakin väärin, että tämä sairaus tuli juuri meille, eikä sitä voitu parantaa? Hyvien ja kauniiden muistojen vaaliminen auttaa surussa eteenpäin ja läheisten ihmisten apu ja tuki tuo lohtua. Ja niin kuin puu saa uusia lehtiä, saa ihminen menetyksen jälkeen pikkuhiljaa voimansa takaisin.
Mari Mörön eläytyen kirjoittama ja Marjo Nygårdin herkästi kuvittama satukirja auttaa käsittelemään surua ja menetystä lapsen näkökulmasta.
(Lasten keskus)
Vilillä on ihan tavallinen perhe: isä, äiti, pikkusisko, mummo, kummit ja isoveli Olli. Mutta saako sanoa, että omistaa isoveljen, jos isoveli on kuollut? Isä sanoo, että saa sanoa, Olli elää sydämissä ja muistoissa. Olli sairasti leukemiaa, jota ei voitu parantaa.
Kirja kertoo perheen suruvuodesta, miltä tuntuu sisaruksen sairastaminen ja kuolema, miten se vaikuttaa vanhempiin ja arkielämään sekä millaisia tunteita se herättää.
Mummo ompelee surunapin Simpura-nimiseen leikkiotukseen uudeksi jalaksi muistuttamaan siitä, että jotain surullista on tapahtunut. Vaari kertoo sadun siitä, miten joskus ihmiset voivat itse valita ja rakentaa tiensä mutta usein tiehen tulee odottamattomia mutkia.
Yhdessä koettu suru on vähän helpompaa kuin yksin surtu suru. Kuollut ei tule takaisin ja sureminen vie aikansa ja tilansa. Jonakin päivänä suru muuttuu rakkaudeksi ja muistoiksi. Kevät avaa lehtien silmut joka vuosi.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Valtsun ja Veeran veli Olli on sairas, eikä hän parane. Miksi joku sairastuu, mutta joku toinen saa olla terve? Kaikkea ei ihminen, eikä edes mummon virkkaama tuhatjalkainen, voi ymmärtää.
Sisarukset kohtaavat elämän rajallisuuden, kun Olli menehtyy. Koko perheellä on surun ja ikävän aika. Silloin mummo ompelee mustan napin tuhatjalkaiselle. ""Se on vähän niin kuin surunappi, mummo sanoo."" ""Nappi kertoo, että sen kantaja on menettänyt läheisensä ja suree häntä.""
Surunappi-kirjassa seurataan menetyksen kohdanneen perheen arkisia tilanteita hyvinä ja huonoina päivinä – päivinä, jolloin suru on voimakas tunne muiden tunteiden joukossa. Tarinoissa ihmetellään ja kysytään miksi. Teinkö jotakin väärin, että tämä sairaus tuli juuri meille, eikä sitä voitu parantaa? Hyvien ja kauniiden muistojen vaaliminen auttaa surussa eteenpäin ja läheisten ihmisten apu ja tuki tuo lohtua. Ja niin kuin puu saa uusia lehtiä, saa ihminen menetyksen jälkeen pikkuhiljaa voimansa takaisin.
Mari Mörön eläytyen kirjoittama ja Marjo Nygårdin herkästi kuvittama satukirja auttaa käsittelemään surua ja menetystä lapsen näkökulmasta.
(Lasten keskus)
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
48