Kynttilänsydän

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1938

Teosarvio

Tekijä osaa laatia runoja aivan harvinaisella muototaituruudella. Varsinkin loppusointujen usein omintakeinen laatu ja järjestys sekä runsaus ovat erinomaisia. Runokuvat ovat usein myös tuoreita ja hyviä. Tällaisen teoksen ilmestyminen voi tuoda runokieleemme, joka ennestäänkin on rikasta ja pitkälle kehitettyä, jälleen hyvää uutta lisää. Mutta Aale Tynnin esikoisteos herättää pakostakin ajatuksen: runous ei ole koristetaidetta eikä sanoilla leikittelemistä. Muodon, varsinkin loppusointujen liiallinen sommittelu pilaa monen runon. Jos otamme huomioon laulujen sisällön ja runollisen tehon, niin enimmät ovat heikkoja, keskinkertaisia tai sitten vaikeita tajuta. Hyvinä pidämme vain muutamia, kuten Rukous, Viulusoolo, Auringon lasku, Kevät yö, Kipu, Pygmalion,