Loukussa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1975

Teosarvio

Tanskalainen Bodelsen on aikaisemminkin käsitellyt aihetta, jossa tuiki tavallinen ihminen joutuu rikoksen vuoksi poikkeustilanteeseen, josta hän ei selviydy vaan joutuu yhä pahempaan umpikujaan. Tässä nuoren tarjoilijattaren murhaan syytön taksinkuljettaja joutuu tekoon epäillyksi ja lamaantuu vähä vähältä yhä puolustuskyvyttömämmäksi ja ahdistuneemmaksi oikeudenkäytön musertavassa paineessa ja hänelle vieraiden termien viidakossa. Oikeusmurhaa ei tosin tapahdu, sillä mies vapautetaan. Silti hän ei palaa ennalleen eikä ympäristö liioin, sillä murhaajaa ei tavoiteta, ja taksinkuljettajan elämän yllä on osin todellinen, osin hänen itse kuvittelemansa epäilysten varjo. Bodelsen on etevä psykologisen jännitysromaanin rakentaja ja ansiokas kirjailija muutenkin, joten tavallisen dekkarin tapaan tätä teosta ei lukaise ja mielestään heitä. Taksinkuljettajan tilanne on niin todentuntuinen, että lukija väkisinkin ajattelee omia mahdollisuuksiaan samankaltaisissa olosuhteissa.