Salliman oikkuja

"Mutta kovinhan nyt onkin kylmä, kun oikein nenänpäätä riitelee ja varpaita tahtoo koperoon vetää… Ai! … oikein jalat nuljahtelevat tilaltaan tuossa roustikossa. Mikähän lieneekin, kun ei jo lunta tule enempää, vaikka Marraskuu lienee jo puolivälissä… Tuo kengän paulakin kun retajaa irralla…"

Heistrokin Liisa laski kannettavansa mytyn viereensä maantielle ja rupesi sitomaan kenkänsä paulaa. Sen tehtyään alkoi taas matkaansa jatkaa ja itsekseen pakista:

"Nuo pellavatkin ovat oikein raskaita, vaikka kyllähän siinä painavat ne Juntan emännän antamat leivätkin… Hyvä se on se emäntä, kun aina mulle antaa kehruunsa, vaikka kyllä olisi akkoja siellä likempänäkin. Ei sillä kehruulla paljoa kostu, mutta aina vähin ja kun Juholla nyt vaan työtä piisaisi talven yli, niin kyllä sitä Jumalan avulla taas elettäisiin kesään… Jumalan kiitos, ei meillä vielä kuitenkaan ole niin kovaa kun Nurkanperässä—millä elänevätkään talvensa yli, kun niitä lapsiakin on niin paljo… Mutta, mitä?! tulipalohan se tuolla ruskottaa meidän mäeltä! ja meillä ei ole kuin mukulat kotona, voi herra…!"