Lentokone lähtee 12, 30

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1937

Teosarvio

Sikäli erikoislaatuinen salapoliisiromaani, että siinä vastoin tavallisuutta esitetään tapahtumien kulku rikollisen näkökulmasta katsoen – eikä siis anneta poliisin esittää nerokkaita päätelmiään. Teos on kokolailla kekseliäästi ja mielenkiintoisesti kokoonpantu, mutta ainakin kehittymättömään lukijaan voi vaikuttaa vahingoittavasti se seikka, että päähenkilön - perinnön toivossa murhaajaksi joutuneen miehen - motiivit selitetään niin kauniiksi, että itse teon kataluus pyrkii joutumaan liiaksi varjoon. – Ei ole aihetta antaa kirjaa nuorison luettavaksi.