Fuksi on ja ihmettelee

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1936

Teosarvio

Nimestä ja kansikuvasta ymmärtää, että kyseessä on ajanvietekirja, eikä odota liikoja. Omassa lajissaan »Fuksi on ja Ihmettelee» kuitenkin on tavallista pirteämpi eikä kovinkaan reseptienmukainen tekele. Fuksit ja ciivikset puhuvat siinä omaa omituista kieltään, jota »vihkimätön» helposti ymmärtää väärin, mutta joka kyllä ansaitsee tulla kirjoihin viedyksi. Toisaalta tämä »leuhkiva» ja naljaileva puhetapa onnistuu peittämään kaiken, mikä on pintaa syvemmällä - mikäli on. Mutta siitä tuskin vielä pystyykään kertomaan se, joka itse on keskellä ylioppilaselämää.