Ruusut tietävät kuolemaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1971

Teosarvio

Tuomi, Reijo: Ruusut tietävät kuolemaa.

Tuomi on uusi nimi kotimaisilla dekkarimarkkinoilla. Hän kirjoittaa sujuvaa ja huumorilla maustettua tekstiä. Mutta nimenomaan dekkarintekijänä hän on hiukan avuton. Vai olisiko vika puuttuvassa ihmiskuvauksen taidossa, kun murhaajan vihdoin paljastuttua lukijan (ainakin allekirjoittaneen) piti alkupuolelta kirjaa uudestaan katsoa, mikä tuo murhaaja oikein oli miehiään. Tuomen insinöörit, kemistit ja toimitusjohtajat ovat niin persoonattomia, etten pystynyt heitä nimien perusteella toisistaan erottamaan. Myös juonen sommittelussa on eräitä heikosti perusteltuja käänteitä ja sekavaksi jääviä solmuja.