Krappe, Kalle
Tekstinäyte
"Jaa a, semmost se ol sillon ko me nuari olttim." pruukkava vanha ihmses sannok, ko ova aikas jotta vanhoi asioi praakannu.
Nämä ova vaa väläyksi vuoskymnitten takka, mut kyl siittäkki jo mailmanpito muuttun o ja niist mnää meinankin täsä kriivaskelt täl meijä omalk kiälellän, ettei sekä valla unhottumam pääsis, ko nua nykyaikkase nuarep pakkava jo häppemäm tätä äitinkiältäs ja yrittävä paohat jottan tämä ja kirikiäle sekotust, paremalt taik huanomal menestyksel.
Nämä ova vaa väläyksi vuoskymnitten takka, mut kyl siittäkki jo mailmanpito muuttun o ja niist mnää meinankin täsä kriivaskelt täl meijä omalk kiälellän, ettei sekä valla unhottumam pääsis, ko nua nykyaikkase nuarep pakkava jo häppemäm tätä äitinkiältäs ja yrittävä paohat jottan tämä ja kirikiäle sekotust, paremalt taik huanomal menestyksel.
No nii. Meit ol sattun vuassada alus syntymän pualentyntrinkokkosel aluelk kuus poikmukula, kolmevueade aikan, kaks huushollipääl. Siiheaikka mukuli "sallitti" ja ne olivah "herra lahjoi" ja toiva "leevän tullesas", vaik niit olis sit olk kuip pali. Se ol klookku ko niinvuasin sit valla satuttim "pruukkama" poikmukuli, kotei koko kyläs ol muut ko yks flikkalaps sitä ikäluakka ja hänkin toisespääs kylä. Mnuust ol kovast odotet flikka ja Aina olis kuulemas nimeksikkim pant, mut ko ei ni ei. Äit huakkaski mont kertta, et ko snää sentä flik olisi, ni mnuullekki olis jotta appu snuust ja ko sillom pruukatti hamei kaikitte mukulatte yl mone vuade vanhaks saak, ni mnää pisti sisar-Hilta liinam päähän ja oli äiti miäliks olevannas flik. Mistäst semmost kans ymmärs, et niil joku ero ol, ko ei ikä ol flikka ilkialaste nähnykkä. Kyl mnää ny se jo ymmärä, miksei flika mnuut fölihi ottannuk, ko uimaha meniväk, kon koettivat kovast öksyttä ja ko se ei luanistan ni rupesivap pitittämä: "Flikkattempoik, flikkattempoik" ja koettivas silttaval mnuust ero, ko he oliva vähä vanhemppi jo ja tiätyst häppevännäs kans.
Kyl mes siin purmus sit vaan kasvetti. Kasvetti ja tapeltti. Äitpara vissi mont kertta olis sydän syrjälles, ko montkerttapäeväs joku meist men äitintyä nok veres ja huus kamalaste. Äkki äit ol poja jälle lohduttan ja piänembääst ol koko asi unhottun.
(Ote kertomuksesta Mukuluudeaikkassi muistikuvi; Sanasilppu 1977)
Kyl mes siin purmus sit vaan kasvetti. Kasvetti ja tapeltti. Äitpara vissi mont kertta olis sydän syrjälles, ko montkerttapäeväs joku meist men äitintyä nok veres ja huus kamalaste. Äkki äit ol poja jälle lohduttan ja piänembääst ol koko asi unhottun.
(Ote kertomuksesta Mukuluudeaikkassi muistikuvi; Sanasilppu 1977)