Orava ja pääskynen
Tyyppi
sadut
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Orava löytää syksyllä kohmeisen pääskysen ja vie sen kotiinsa lämpimään. Pääskynen virkoaa, mutta sen on jäätävä oravan tupaan talven yli. Selviääkö se? Malttaako se pysyä sisällä?
Oravan vieras herättää kummastusta metsän eläimissä, ja oravallakin on päänvaivaa kärpäsissä ja linnunkielessä. Mutta myös pääskysen on opittava uusia kummallisia asioita. Orava ja pääskynen eivät välty vaaroilta ja väärinkäsityksiltä tutustuessaan toisiinsa ja yrittäessään pysyä hengissä sydäntalven pakkasilla.
Metsän syvyys kätkee myös lintujen Suojapuun, salaperäisen linnakkeen, johon orava ensimmäisenä ei-lintuna pääsee käymään.
Orava ja pääskynen on pieni rakkaustarina ja satu talvisesta metsästä. Se kuvaa sitä mikä voi vaikuttaa epätavalliselta, mutta on silti meille kaikille tärkeintä: aito ystävyys. Valloittavan eläinsadun ihastuttavasta piirroskuvituksesta vastaa Mika Launis.
(BTJ)
Pääskynen on salaperäinen lintu. Kenellekään se ei kerro, miksi se on jäänyt syksyisestä etelään matkaavasta muuttoparvesta ja kyhjöttää kylmissään röttelössä murtuneen savuhormin halkeamassa. Uhmakkaan iloisesti se visertää talven lähestyessä. Ensimmäisen pakkasaamun jälkeen se katsoo mitään sanomatta oravaa, joka on tarkkaillut lintua ja on sen selviämisestä kovin huolissaan. Eikä suotta. Eräänä päivänä pääskynen on aivan kohmeessa, vain heikot sydämenlyönnit kuuluvat.
Orava kantaa selässään poloisen kotiinsa ja hoitaa potilasta vaivojaan säästämättä, vaikka sen tuttavat ihmettelevät moista hoivaamisen viettiä, kun ei ole kyse heimoveljestä. Lintu virkoaa ja merkillisellä parivaljakolla on paljon opittavaa toistensa tavoista ja käyttäytymisestä. Ensin on kuitenkin löydettävä yhteinen kieli.
Kaikkien vaikeuksien jälkeen orava ja pääskynen ovat sydänystäviä, mutta molemmat ymmärtävät, että he eivät voi aina pitää yhtä, vaan kumpaakin odottaa omalla tahollaan toisenlainen elämä. Kevään koittamisesta riemuitaan yhdessä, sitten on jäähyväisten aika. Vaikka se onkin hieman haikeaa, kumpikaan ei jää yksin. Tarinan alkuasetelma vertautuu tuttuun kertomukseen heinäsirkasta ja muurahaisesta, jotka ovat hyvin erilaisia persoonia. Vuorion tarinan kulku ei silti vastaa vanhaa satua. Orava ja pääskynen suhtautuvat toisiinsa ystävällisesti, kokevat hädän hetkellä myötätuntoa ja auttamisen halua ja pyrkivät ymmärtämään toisiaan. Väärinymmärrykset päättyvät entistä syvempään yhteisymmärrykseen.
Kirjailija kertoo myös vivahteikkaasti siitä, miten ympäristö suhtautuu uteliaasti yhteen lyöttäytyneisiin toveruksiin, jotka edustavat keskenään eri kieliä ja kulttuuria. Talvinen metsä ja kevään tulo on kuvattu ilmeikkäästi:
”… aurinko oli koko ajan paikalla, kääntyili siellä täällä kuumin keltaisin helmoin, ja aina välillä sade suhisi pitkin puitten ilosta ojentuvia latvoja, jotka tuuli heti hulmutti kuiviksi. Pälvipaikkoihin maahan poksahti kirkkaita pikkuaurinkoja, leskenlehtiä.”
(Mervi Koski/ Sanojen aika)
Oravan vieras herättää kummastusta metsän eläimissä, ja oravallakin on päänvaivaa kärpäsissä ja linnunkielessä. Mutta myös pääskysen on opittava uusia kummallisia asioita. Orava ja pääskynen eivät välty vaaroilta ja väärinkäsityksiltä tutustuessaan toisiinsa ja yrittäessään pysyä hengissä sydäntalven pakkasilla.
Metsän syvyys kätkee myös lintujen Suojapuun, salaperäisen linnakkeen, johon orava ensimmäisenä ei-lintuna pääsee käymään.
Orava ja pääskynen on pieni rakkaustarina ja satu talvisesta metsästä. Se kuvaa sitä mikä voi vaikuttaa epätavalliselta, mutta on silti meille kaikille tärkeintä: aito ystävyys. Valloittavan eläinsadun ihastuttavasta piirroskuvituksesta vastaa Mika Launis.
(BTJ)
Pääskynen on salaperäinen lintu. Kenellekään se ei kerro, miksi se on jäänyt syksyisestä etelään matkaavasta muuttoparvesta ja kyhjöttää kylmissään röttelössä murtuneen savuhormin halkeamassa. Uhmakkaan iloisesti se visertää talven lähestyessä. Ensimmäisen pakkasaamun jälkeen se katsoo mitään sanomatta oravaa, joka on tarkkaillut lintua ja on sen selviämisestä kovin huolissaan. Eikä suotta. Eräänä päivänä pääskynen on aivan kohmeessa, vain heikot sydämenlyönnit kuuluvat.
Orava kantaa selässään poloisen kotiinsa ja hoitaa potilasta vaivojaan säästämättä, vaikka sen tuttavat ihmettelevät moista hoivaamisen viettiä, kun ei ole kyse heimoveljestä. Lintu virkoaa ja merkillisellä parivaljakolla on paljon opittavaa toistensa tavoista ja käyttäytymisestä. Ensin on kuitenkin löydettävä yhteinen kieli.
Kaikkien vaikeuksien jälkeen orava ja pääskynen ovat sydänystäviä, mutta molemmat ymmärtävät, että he eivät voi aina pitää yhtä, vaan kumpaakin odottaa omalla tahollaan toisenlainen elämä. Kevään koittamisesta riemuitaan yhdessä, sitten on jäähyväisten aika. Vaikka se onkin hieman haikeaa, kumpikaan ei jää yksin. Tarinan alkuasetelma vertautuu tuttuun kertomukseen heinäsirkasta ja muurahaisesta, jotka ovat hyvin erilaisia persoonia. Vuorion tarinan kulku ei silti vastaa vanhaa satua. Orava ja pääskynen suhtautuvat toisiinsa ystävällisesti, kokevat hädän hetkellä myötätuntoa ja auttamisen halua ja pyrkivät ymmärtämään toisiaan. Väärinymmärrykset päättyvät entistä syvempään yhteisymmärrykseen.
Kirjailija kertoo myös vivahteikkaasti siitä, miten ympäristö suhtautuu uteliaasti yhteen lyöttäytyneisiin toveruksiin, jotka edustavat keskenään eri kieliä ja kulttuuria. Talvinen metsä ja kevään tulo on kuvattu ilmeikkäästi:
”… aurinko oli koko ajan paikalla, kääntyili siellä täällä kuumin keltaisin helmoin, ja aina välillä sade suhisi pitkin puitten ilosta ojentuvia latvoja, jotka tuuli heti hulmutti kuiviksi. Pälvipaikkoihin maahan poksahti kirkkaita pikkuaurinkoja, leskenlehtiä.”
(Mervi Koski/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.