Kotiinpäin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1974

Teosarvio

Hämärtyvä ehtoo, kuja, lauenneet muurit ja oliivi¬puut ovat elementtejä Hannu Niklanderin esikoiskokoelmassa runossa Portugalin iltoja. Ennen muuta kiteyttää Niklander ajatuksensa ja tunteensa suomalaiseen maisemaan, miltei kokoelman joka rivillä. Kiintymys maailmaan kuvastuu rivien välissä samoin kuin muistan havainneeni runoissa aikakauskirjasta Teema 73. Niklanderin käyttämä kuvasto on arkista, kieli enimmäkseen karua, tunne kuin varkain lomittamassa sanomaa. Tulevaisuuden Suomea Niklander on mahdollisimman hellyttävästi kuvannut: "Silloin Suomi tuoksuu puhtaalta paidalta ja on lämmin ja pörröinen, minä tervehtisin sitä liikuttuneena." Lähihavainto tukee ilmaisun jokapäiväistä kodikkuutta. Kunhan sekä kieli että sanottava voimistuvat, alkaa runoilija olla omien ominaisuuksiensa lähteillä.