Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Ihana meri
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Julia käy yhdeksättä luokkaa ja pitää päiväkirjaa.
Lauantaina 14. marraskuuta klo 20:50 Julia kirjoittaa:
”Mä olen aloittanut kunto-ohjelmani. Mä aion jatkaa sitä jouluun asti ja katsoa sitten, missä kunnossa olen. Mä käyn lenkillä kolme kertaa viikossa ja teen joka lenkin jälkeen nää jumppaliikkeet. Enkä syö karkkia, enkä pullaa, enkä keksiä... Musta tulee Superwoman, mä olen kaunis ja laiha ja ihana.”
Perjantaina 8.4. klo 20:01 Julia kirjoittaa:
”Miks mä tein sen, miks mä söin sen, miten mä voin, mäoonhulluhulluhullumitenmävoinmitenlihavamänytoonmitenrumasaastaistarasvaatäynnäkuvottavaläskiäpursuavatäti. Mä katon peilistä kynsien raapimia pulleita poskia ja lyön itseäni vastaan. Nyrkki pysähtyy ohueen vatsaseinään ja jatkaa iskuja jalkoihin. Mä puren hampaita yhteen ja työnnän huulia auki. Revin hiuksia, raavin käsivarsia, hakkaan löysää rintaa, reisiä ja ranteita.”
Ei liene vaikea arvata, mistä kirja kertoo. Se kertoo sairaanoloisesta laihduttamisesta, sairaudesta nimeltä ”anoreksia nervosa”. Ei, tämä kirja ei ole helppoa luettavaa... Julian täydellisyyden tavoittelu ja ankaruus itseään kohtaan on hirmuista, säälimätöntä, ja ainakin minä voin kirjaa lukiessani välillä pahoin. Toisaalta tämä on aihe, josta kirjoja on kirjoitettava. Nuorten syömishäiriöt ovat yleisiä, ja nykymaailman kauneusihanteet ovat aivan liian kovat.
(kata / Sivupiiri)
- - -
Julialla on edessä tärkeä kouluvuosi, sillä tulevilla arvosanoilla pyritään lukioon. Opettajat hiostavat ja kaverit pingottavat numeroista ja kokeista. Jumppatunneilla vertaillaan peffojen leveyttä ja selluliitin määrää reisissä. Miten ihmeessä sitä pystyy olemaan niin täydellinen kuin pitäisi: kiitettävät joka kokeesta, anorektisen mannekiinin mitoissa, kiinteälihaksinen urheilija, kiltti perhetyttö, isän lemmikki, vahvalla itsekurilla kyllästetty robotti - ja lopuksi vesikeiju ja jääprinsessa, jota kukaan ei voi koskettaa eikä satuttaa. Aikuisten maailma on täynnä kliseitä, epärehellisyyttä ja teeskentelyä. Äiti on tahdoton taikinanainen ja elää miehensä varjossa. Muutenkin tuntuu siltä, että maailma on vielä monessa suhteessa miesten ja naiset pälyilevät kulisseissa. Sellaiseen naisen malliin Julia ei alistu. Julia aloittaa sataprosenttisen itsekontrolloinnin: juoksua, jumppaa ja opiskelua ja yksi omena päivässä. Elämästä tulee pakonomaista rituaalia, ja vaikka olemus kuihtuu ja pienenee, itseinho vain kasvaa. Anoreksia on imaissut syvyyksiinsä. Kun sairaanhoitaja sanoo "kuolet, jos vielä jatkat" Julian on tehtävä päätös. Kaikki saattaa mennä pieleen, mutta Julia päättää koettaa elää.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Lauantaina 14. marraskuuta klo 20:50 Julia kirjoittaa:
”Mä olen aloittanut kunto-ohjelmani. Mä aion jatkaa sitä jouluun asti ja katsoa sitten, missä kunnossa olen. Mä käyn lenkillä kolme kertaa viikossa ja teen joka lenkin jälkeen nää jumppaliikkeet. Enkä syö karkkia, enkä pullaa, enkä keksiä... Musta tulee Superwoman, mä olen kaunis ja laiha ja ihana.”
Perjantaina 8.4. klo 20:01 Julia kirjoittaa:
”Miks mä tein sen, miks mä söin sen, miten mä voin, mäoonhulluhulluhullumitenmävoinmitenlihavamänytoonmitenrumasaastaistarasvaatäynnäkuvottavaläskiäpursuavatäti. Mä katon peilistä kynsien raapimia pulleita poskia ja lyön itseäni vastaan. Nyrkki pysähtyy ohueen vatsaseinään ja jatkaa iskuja jalkoihin. Mä puren hampaita yhteen ja työnnän huulia auki. Revin hiuksia, raavin käsivarsia, hakkaan löysää rintaa, reisiä ja ranteita.”
Ei liene vaikea arvata, mistä kirja kertoo. Se kertoo sairaanoloisesta laihduttamisesta, sairaudesta nimeltä ”anoreksia nervosa”. Ei, tämä kirja ei ole helppoa luettavaa... Julian täydellisyyden tavoittelu ja ankaruus itseään kohtaan on hirmuista, säälimätöntä, ja ainakin minä voin kirjaa lukiessani välillä pahoin. Toisaalta tämä on aihe, josta kirjoja on kirjoitettava. Nuorten syömishäiriöt ovat yleisiä, ja nykymaailman kauneusihanteet ovat aivan liian kovat.
(kata / Sivupiiri)
- - -
Julialla on edessä tärkeä kouluvuosi, sillä tulevilla arvosanoilla pyritään lukioon. Opettajat hiostavat ja kaverit pingottavat numeroista ja kokeista. Jumppatunneilla vertaillaan peffojen leveyttä ja selluliitin määrää reisissä. Miten ihmeessä sitä pystyy olemaan niin täydellinen kuin pitäisi: kiitettävät joka kokeesta, anorektisen mannekiinin mitoissa, kiinteälihaksinen urheilija, kiltti perhetyttö, isän lemmikki, vahvalla itsekurilla kyllästetty robotti - ja lopuksi vesikeiju ja jääprinsessa, jota kukaan ei voi koskettaa eikä satuttaa. Aikuisten maailma on täynnä kliseitä, epärehellisyyttä ja teeskentelyä. Äiti on tahdoton taikinanainen ja elää miehensä varjossa. Muutenkin tuntuu siltä, että maailma on vielä monessa suhteessa miesten ja naiset pälyilevät kulisseissa. Sellaiseen naisen malliin Julia ei alistu. Julia aloittaa sataprosenttisen itsekontrolloinnin: juoksua, jumppaa ja opiskelua ja yksi omena päivässä. Elämästä tulee pakonomaista rituaalia, ja vaikka olemus kuihtuu ja pienenee, itseinho vain kasvaa. Anoreksia on imaissut syvyyksiinsä. Kun sairaanhoitaja sanoo "kuolet, jos vielä jatkat" Julian on tehtävä päätös. Kaikki saattaa mennä pieleen, mutta Julia päättää koettaa elää.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
Palkinto
Tekstinäyte
Pe 3.6. 16:19
Huone on valkoinen ja irti minusta. Se leijuu auringossa ja puiden latvoissa, iltapäivän kevyessä. Mä olen kuusitoista ja painan 29 kiloa. Kaikki tässä huoneessa pelkää mua. Mun veri on mustaa ja kylmää, mun silmät on harsoihon alla helmeilevää vettä ja mä näen ihoni läpi kuihtuneeseen lihaan ja kuivuneisiin suoniin. Lääkärit istuu mun ympärillä ja tuijottaa mua salaa. Kun mä katson takaisin ne painaa katseen alas. Ne pelkää, että jos ne katsoo mua silmiin, niiden hiukset muuttuu valkoisiksi ja ne alkaa tuhota itteään.
Ne punnitsee mut, mittaa ja merkitsee, puhuu matalasti mun äidille ja sanoo että juokaa mehua, kun se ei silleen lihota. Ja välttäkää sitten kaikkea fyysistä rasitusta, tuo tila on nyt kyllä niin heikko. Mä tuijotan puiden lehtiä ja kesäkuuta ja mua naurattaa. Sitten ne kysyy voiko ne tehdä jotain, auttaa jotenkin. Mä sanon ei, koska ei ne voi.
Mä täytän kyselylomakkeen ja tapaan taas miehiä ja naisia ja pelokkaita psykologeja. ne puhuu rauhallisesti, etten mä saa kohtausta niin kuin hulluilla on tapana, ja kun mä painan pään, niiden silmät risteilee mun iholla. Ne sanoo, etten voi mennä kouluun, että mä joudun tiputukseen, ja joka tapauksessa kuolen nuorena enkä ikinä saa lapsia. Valkoiset seinät pyörii hulluina iltapäivän rauhassa, ja mun päässä soi hiljainen miehen nyyhkytys.
- Onkos nyt jotain, mitä me voitais tehdä, auttaa jotenkin?
Mä tuijotan niitä kuolemankylmästi silmiin niin kauan, että ne unohtaa kysymyksen ja alkaa hysteerisesti järjestellä papereitaan mustan veren pulputuksessa. Mä olen noita, Saatanan sanaa julistava profeetta näiden keskellä. Ja ne tietää, että mä voin yhdellä katseella polttaa niiden sydämen jäiseksi erämaaksi, kuoleman omaksi. Mä olen sairas.
Huone on valkoinen ja irti minusta. Se leijuu auringossa ja puiden latvoissa, iltapäivän kevyessä. Mä olen kuusitoista ja painan 29 kiloa. Kaikki tässä huoneessa pelkää mua. Mun veri on mustaa ja kylmää, mun silmät on harsoihon alla helmeilevää vettä ja mä näen ihoni läpi kuihtuneeseen lihaan ja kuivuneisiin suoniin. Lääkärit istuu mun ympärillä ja tuijottaa mua salaa. Kun mä katson takaisin ne painaa katseen alas. Ne pelkää, että jos ne katsoo mua silmiin, niiden hiukset muuttuu valkoisiksi ja ne alkaa tuhota itteään.
Ne punnitsee mut, mittaa ja merkitsee, puhuu matalasti mun äidille ja sanoo että juokaa mehua, kun se ei silleen lihota. Ja välttäkää sitten kaikkea fyysistä rasitusta, tuo tila on nyt kyllä niin heikko. Mä tuijotan puiden lehtiä ja kesäkuuta ja mua naurattaa. Sitten ne kysyy voiko ne tehdä jotain, auttaa jotenkin. Mä sanon ei, koska ei ne voi.
Mä täytän kyselylomakkeen ja tapaan taas miehiä ja naisia ja pelokkaita psykologeja. ne puhuu rauhallisesti, etten mä saa kohtausta niin kuin hulluilla on tapana, ja kun mä painan pään, niiden silmät risteilee mun iholla. Ne sanoo, etten voi mennä kouluun, että mä joudun tiputukseen, ja joka tapauksessa kuolen nuorena enkä ikinä saa lapsia. Valkoiset seinät pyörii hulluina iltapäivän rauhassa, ja mun päässä soi hiljainen miehen nyyhkytys.
- Onkos nyt jotain, mitä me voitais tehdä, auttaa jotenkin?
Mä tuijotan niitä kuolemankylmästi silmiin niin kauan, että ne unohtaa kysymyksen ja alkaa hysteerisesti järjestellä papereitaan mustan veren pulputuksessa. Mä olen noita, Saatanan sanaa julistava profeetta näiden keskellä. Ja ne tietää, että mä voin yhdellä katseella polttaa niiden sydämen jäiseksi erämaaksi, kuoleman omaksi. Mä olen sairas.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
187