'Liverpool 8'

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9 / 1970

Teosarvio

Hignett, Sean. 'Liverpool 8'.

Kuva seinälle ripustettavaksi, joka on tämän esikoisromaanin alkuperäinen nimi, ei ole kaunis eikä sen välittämä tunnelma miellyttävä. Päähenkilö Keegan ei tunnu kaipaavan mitään pysyvää ajelehtiessaan baarista toiseen samanmielisten kanssa huulta heittäen, juoden ja ranttaliksi Iyöden, kunnes on aika löytää tyttö vuodekumppaniksi.

Hän kuuluu suurkaupungin työttömiin ja elää ilmeisen vapaaehtoisesti tilapäisansioilla tai työttömyyskassan avustuksella. Vakinainen tyttöystäväkin on ikävän sitova, etenkin kun tiedossa on uusi tyttö, joka miltei muuttaa Keeganin himon rakkaudeksi, sikäli kuin hän itsekeskeisyydeltään kykenee moiseen tunteeseen. Ja juuri silloin aikaisempi tyttö alkaa odottaa hänen lastaan. Keegan ei tietenkään halua isäksi, mutta aborttiin sisältyy yllättävää tragiikkaa.

Kiihkeää, alastoman rehelliseltä vaikuttavaa kuvausta suurkaupungin tahallisesti tai ilman omaa syytään juurettomista nuorista.