Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Hei sit huomiseen

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Paula on viisilapsisen perheen esikoinen, vuotta aiemmin keskikoulusta päässyt. Hän olisi halunnut lukioon, mutta isän mielestä tyttöjen koulunkäynti on turhaa, ja äiti myötäilee aina isää. Nyt vanhemmat ovat kuitenkin antaneet luvan hakea kauppaopistoon, ja Paula on päässyt. Mutta sitten äiti ilmoittaa odottavansa vauvaa, ja Paula häpeää. Rahaa ei ole liikaa, ja kuka auttaa navetassa ja pikkusisarten kanssa jos Paula lähtee kaupunkiin! Hän kuitenkin lähtee, vaikka omatunto painaa eikä ole helppoa sekä opiskella että huolehtia aika ajoin kotitöistä. Mutta Paula huomaa, että vaikeuksia on muillakin vaikka niitä yritetään peitellä: Tiiun äidillä on mielenterveysongelmia, jotka näkyvät perheväkivaltana, ja Erikiä isän firman konkurssi hävettää niin että hän yrittää itsemurhaa. Kaikesta huolimatta nuoret pyrkivät elämään nuoruuttaan ja etsimään omaa tietään elämässä. - Hei sit huomiseen -kirjan kauppaoppilaitoksena on Lahden kauppaoppilaitos ja kirjan kaupunkina on Lahti.
(Lastenkirjallisuusinstituutti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

196

Kustantaja

Kieli