Pantagruelin neljäs kirja

1549 julkaistiin seuraavan osan (Quart Livre, Neljäs kirja) suppea versio Lyonissa. Siinä Pantagruel, Panurge ja heidän ystävänsä lähtevät etsimään neuvoa meren takaa, Jumalaisen Pullon oraakkelilta. Se ei vielä aiheuttanut tekijälleen hankaluuksia, mutta kun Neljännen kirjan täydellinen laitos ilmestyi 1552, se oli sokki Rabelaisin tukijoillekin. Parlamentti kielsi teologisen tiedekunnan vaatimuksesta teoksen myynnin ja levityksen ja Rabelais menetti asemansa lääkärinä.

”Rabelais tunnetaan ehkä parhaiten hävyttömyyksistään ja ylitsepursuavan elämäniloisista ruokaan, juomiseen, ulostamiseen ja seksiin liittyvistä jaksoistaan, jotka ovat synnyttäneet oman adjektiivinsakin, ’rabelaismainen’. [––] Toisaalta Rabelaisia kunnioitetaan yhtenä renessanssin suurista humanisteista ja viime vuosikymmeninä Rabelaisia on luettu yhä enemmän filologina, sanoihin rakastuneena, kertomuksen muodon rikkovana kirjailijana, surrealismin, nonsensen tai jopa postmodernin romaanin edelläkävijänä. Rabelaisin teokset vastustavat harvinaisen tehokkaasti yhtä tulkintaa. [––] Mihail Bahtin on analysoinut ’rabelaismaisuutta’. Hän ei yritä nähdä Rabelaisin arvoa humanismissa eikä yritä kääntää tämän kirjaa kristilliseksi tai ateistiseksi, vaan näkee hänen teostensa syvällisimmän merkityksen nimenomaan naurussa ja ruumiin palvonnassa. Ja jos nauru on Rabelaisin maailmankatsomuksen ydin, niin parasta naurua irtoaa tietenkin vyötärön alapuolelta, alueelta, joka on kuoleman ja elämän, ulostamisen ja suvunjatkamisen aluetta. Kaikki ihmisen aukot ovat keskeisessä asemassa Rabelaisin maailmankatsomuksessa: niiden kautta ihminen on yhteydessä luontoon ja kosmokseen.”
– Professori Kuisma Korhonen

(Siltala)