Herran soturi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1938

Teosarvio

Kirjastoissamme tunnetaan jo Pearl Buck, joka monissa kirjoissaan on tuonut Kiinan ja kiinalaiset lukijain lähelle. Tiedämme myös, että hänen isänsä oli Kiinassa koko elämänsä työtä tehnyt amerikkalainen lähetyssaarnaaja, ja kertoessaan kirjassaan »Maanpaossa» äitinsä tarinan tekijä luonnollisesti esitti jo monta henkilökohtaista piirrettä isästäkin. Uudessa kirjassa isä on päähenkilönä ja näemme näin osittain samat tapahtumat ikäänkuin toiselta puolelta nähtyinä. Tuo lähetyssaarnaaja oli muuten tavallisuudesta paljon poikkeava ihminen, »taisteleva enkeli», jolle kutsumus oli kaikki kaikessa ja joka vähän kiinnitti huomiota maallisiin asioihin, perheeseensäkin. Kirja on hauskasti kirjoitettu ja se valaisee myös Kiinassa suoritetun lähetystyön laatua. Tekijä puolestaan ei näytä pallon uskovan sen pysyvään merkitykseen.