Synnyttämässä

Tyyppi

esseekokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

"Miten tuleva on läsnä? Mistä erottaa sen ensimmäiset ryöpsähdykset, joista vasta jälkeenpäin näkee, että ne olivat viestejä tulevasta? Viesteinäkin ne olivat läsnä sillä tavalla kuin tuleva on, vain aavistettavina. Ihmisen elämä on kuin laiva, jonka pohja on jaettu osiin uppoamisen estämiseksi. Nuoruus ei tunne keski-ikää eikä se vanhuutta - päinvastainen tunteminen riippuu siitä, kuinka tarkasti ja elävästi muistaa. On olemassa kokemuksia, jotka vastaavat vuotoja väliseinissä. Tulevan ikäkauden aineistoa virtaa nykyiseen. Se on yksi niistä kokemuksista, jotka saavat epäilemään, että tuleva on jo jossain olemassa.
Sukupolveni hyppyä aikuisuuteen jyrkensi ja nopeutti se, että nuorisokulttuuri oli vasta syntymässä. Siirtymät ikäkaudesta toiseen pehmentyivät sen jälkeen kun lapset ja nuoret »keksittiin», heille luotiin omat kulttuurit ja heistä tehtiin kuluttajaryhmiä. Sotavuosien aikaisissa Suomisen perhe -elokuvissa ällistyttää eniten se, että Olli-poikaa ja aikuisia kiinnostavat täsmälleen samat asiat. Kun 80-luvulla luin 50-luvun Ylioppilaslehtiä, ihmettelin miten opiskelijoiden parhaat saattoivat kirjoittaa älykkäimpien aikuisten tavoin aikuisten vaativimmista aiheista. Pitkä nuoruus, pidennetty puberteetti, keikautti lopulta ikäryhmien kuvion nykyiseksi, jossa nuoruus on aikuisuuden tavoite ja ihannetila. Rokin toinen nimi on nuorisomusiikki, ja olet sitä nuorekkaampi, mitä kauemmin jaksat pitää siitä kiinni, aina rokkivaariksi saakka. "

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

ja muita esseitä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Kustantaja

Kieli