Pohjatuuli

Syyskuun päivä on ja raikas pohjatuuli
vuorten harjanteilta huminalla kiitää,
pilvivuorii harmait' alas kiiritellen
pimentolan summast' maasta. Hurja leikki
onpi taivaan kannen alla: sumutornii
siellä nousee, kaatuu, koska taistelevat
sotasankarit ja hirveet lohikärmeet.
Ankarasti Tapiolan kannel kaikuu,
lempeen koivun seppele, se kellastunut,
alas riistotaan ja sinkoilevat lehdet
ympär' avaruutta, koska syksyn myrskyt
pauhaa, riehuu, kosket kuohuvina jyskyy,
paimen-savu niitun kantoselta töyräält'
korkealle kiertoilee ja kurkiliuta,
niinkuin lumireki, sineyttä kyntää,
kiirehtien päivän maihin helteisihin. -
Ulos kohti pohjaa nuorukainen lähtee
temmellykseen myrskyjen, ja sydämmensä
urheasti sykkyy, ylös rintans kohoo,
hengittäen ilman viileätä virtaa,
niinkuin hauki veden väljän aaltoo nielee,
koska pahtehesta pataman hän pääsee.
Uljaasti hän astuu, kultanummen povi
alla kumahtelee; ylös kunnahalle
käyskelee hän vastavirrass' pohjatuulen.
Ja hän seisoo viimein kunnaan kiirehellä,
josta katse kauas Pohjolahan ehtii;
näkeväsi luulet tarinojen mailman,
siintävän siell' Lapin sammaleiset vuoret.
Jalon kartanon myös näet ja sen ympär'
halaviston juhlallisen, kumarrellen tuuless';
neito nuori, ihana kuin kevät-aamu,
väikkyilevi halaviston himeydess',
ruusu kauniin kartanon tän kukkatarhass'.
Kenpä poimasee tän ruusun? Kelle suotiin
onni häntä kiinnittämään povehensa?
Nuorukainen, joka kunnahalla seisoo
tuimass' pohjatuuless', neidon lemmen voitti.
Lakkaamatta yhdess' heidän sieluns' käyvät
sekä laaksoiss' että vuotehella pilvein
ijankaikkisuuden sini-tanterella.
Kaunis ruusu halavien hyminässä
päänsä uneksuen alas kallistavi,
unissansa hymyilee, ja nuorukainen
pohjatuuless' kultanummen kunnahalla
ylös päänsä nostaa, otsans kirkkaast' loistaa,
ja hän lausuilevi hourauksess' lemmen:
riehu, onnen tuuli, raikas pohjatuuli,
riehu vapaast' ympär' poskieni tulta,
puhaltaen kultain kotokartanosta.
Hänen näin, terävä on lemmen katse,
niinkuin säde kesäpäivän auringosta.
Neidon näin, hämärässä yrttitarhan
korkeen halaviston suojass' käyskelee hän
ylkääns muistellen, ja keltakiharansa
loiskeilevat tuiman tuulen siipein alla.
Riehu, onnen tuuli, raikas pohjatuuli,
riehu vapaast' ympär' poskieni tulta,
puhaltaen kultain kotokartanosta.