Kurri, Aili Hellin
Elämäkertatietoa
Aili Hellin Kurri kirjoittaa teoksissaan Karjalan evakkojen kokemuksista, joihin kuuluvat monet muutot, köyhyys, osattomuus ja kotiutuminen vieraaseen ympäristöön. Runoja hän on kirjoittanut kolmisensataa. Joitakin niistä hän on säveltänyt, ja niitä on julkaistu Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry:n kustantamassa Hopeavuosien lauluja III -vihkosessa. Kurri on kirjoittanut myös Saarijärven Sampo-lehteen.
Valikoiman Karjalan äiti ja lapsi toimitti äitinsä runoista Liisa-Maria Hakala. Kirjassa Sodan ja Karjalan liekit on runojen lisäksi Aili Hellen Kurrin proosatekstejä, etupäässä eloisia muistoja sota- ja evakkovuosilta.
Sukupolvien ketju on keskeinen teema Aili Hellen Kurrilla. Rakkaus ja elämänohjeet välittyvät äidiltä lapsille: ”Äiti, älä säästä / hellyyttäsi lapseltasi. / Sillä on kantava voima.” (KÄL, s. 38) Oma lapsuus ja nuoruus antoivat aiheen moniin runoihin, samoin ikävä kotiin Karjalaan.
Kurrin runot ja proosatekstit ovat rehellisiä, herkkiä ja koskettavia. Sodan ja evakkoaikojen vaikutelmat ovat monesti rajuja, mutta Kurri ei kerro niistä katkerasti. Talvi Viitasaarella 1940–1941 oli kylmä ja ankara: ”Timantinkovia aikoja ne olivat”. Evakkoja asui Kymönkoskella saunakamarissa kymmenen henkeä, ja työttömyys aiheutti puutetta. Aili Hellin Kurrin mies lähti Lappiin Karesuvantoon maantien tekoon ja sitten Lappeenrantaan töihin, mutta palasi Viitasaarelle vaimonsa synnytettyä ja sairastuttua vakavasti.
Sodan ja Karjalan liekit päättyy runoon ”Taivastiellä – muisto Karjalan äidille” ja sitä seuraavaan lyhyeen proosajaksoon. Kirjan viimeiset sanat ovat nämä: ”Tätä kirjoittaessani rukoilen, ettei enää koskaan tarvitsisi olla sodan jaloissa vaan rauha ja rakkaus vallitsisivat ihmisten sydämissä ja kansojen kesken.”
Katriina Kajannes
Tekstinäyte
Testamentti äidiltä
Jätän tyhjät polut,
lakaistut
ilon ja surun kyynelillä.
Jätän lämpimän lieden,
hehkuvan hiilloksen
lämmitellä
äidin rakkaudella.
Jätän maailman murheet,
en tahtoisi kenenkään niitä
perivän.
Jätän tyhjät polut,
lakaistut
ilon ja surun kyynelillä.
Jätän lämpimän lieden,
hehkuvan hiilloksen
lämmitellä
äidin rakkaudella.
Jätän maailman murheet,
en tahtoisi kenenkään niitä
perivän.
Jätän Jumalan rauhan,
johon on hyvä nukkua
viimeiseen uneen.
[Karjalan äiti ja lapsi, s. 34]
Itse vilustuin niin että jouduin kuukauden ikäisen vauvan kanssa takaisin sairaalaan [= Viitasaaren siirtoväen sairaalaan]. Olimme siellä yhtä aikaa mummon kanssa. Minulla oli keuhkokuume ja munuaistauti. En tiennyt enää lapsistanikaan mitään, niin heikossa kunnossa olin. Sairaanhoitajat kertoivat minulle avoimesti tilanteeni vakavuuden ja pyysivät mieheni luokseni. Hän oli Lappeenrannassa työssä. Kuin ihmeen kautta selvisin siitä hengissä. Hoitona olivat kai lähinnä vain kylmät kääreet ja ravintona suolaton kaurapuuro. Luojan armollinen käsi oli kädessäni ja pelastuin.
Timantinkovia aikoja ne olivat. Sairaalarakennusta ei enää ole, se sijaitsi Hännilänsalmen sillan vieressä kirkonpuoleisella rannalla. Tässä sairaalassa oli vain yksi kätilö, kurkijokelainen Ilma Malinen. Ihmettelen vieläkin, miten hän jaksoi yötä päivää hoitaa äitejä ja vastasyntyneitä lapsia. Oli uunilämmitys, jonka hoitaminen kuului sekin hänen tehtäviinsä. Elävät ja kuolleet vauvat olivat seinänvierustalla omissa laatikoissaan. Elämän ja kuoleman huone. Äidit työnsivät vain peitettä korviinsa, kun uusi synnyttäjä saapui. Olimme kaikki samassa huoneessa. Viereisestä huoneesta kuului vanhojen sairaiden voihkinaa. Siellä oli myös oma mummoni kuolemaa tekemässä.
Lapset kastettiin jo sairaalassa ennen kuin äidit hajaantuivat suuren pitäjän evakkokoteihin.
[Sodan ja Karjalan liekit, 2000, s. 34-35]
johon on hyvä nukkua
viimeiseen uneen.
[Karjalan äiti ja lapsi, s. 34]
Itse vilustuin niin että jouduin kuukauden ikäisen vauvan kanssa takaisin sairaalaan [= Viitasaaren siirtoväen sairaalaan]. Olimme siellä yhtä aikaa mummon kanssa. Minulla oli keuhkokuume ja munuaistauti. En tiennyt enää lapsistanikaan mitään, niin heikossa kunnossa olin. Sairaanhoitajat kertoivat minulle avoimesti tilanteeni vakavuuden ja pyysivät mieheni luokseni. Hän oli Lappeenrannassa työssä. Kuin ihmeen kautta selvisin siitä hengissä. Hoitona olivat kai lähinnä vain kylmät kääreet ja ravintona suolaton kaurapuuro. Luojan armollinen käsi oli kädessäni ja pelastuin.
Timantinkovia aikoja ne olivat. Sairaalarakennusta ei enää ole, se sijaitsi Hännilänsalmen sillan vieressä kirkonpuoleisella rannalla. Tässä sairaalassa oli vain yksi kätilö, kurkijokelainen Ilma Malinen. Ihmettelen vieläkin, miten hän jaksoi yötä päivää hoitaa äitejä ja vastasyntyneitä lapsia. Oli uunilämmitys, jonka hoitaminen kuului sekin hänen tehtäviinsä. Elävät ja kuolleet vauvat olivat seinänvierustalla omissa laatikoissaan. Elämän ja kuoleman huone. Äidit työnsivät vain peitettä korviinsa, kun uusi synnyttäjä saapui. Olimme kaikki samassa huoneessa. Viereisestä huoneesta kuului vanhojen sairaiden voihkinaa. Siellä oli myös oma mummoni kuolemaa tekemässä.
Lapset kastettiin jo sairaalassa ennen kuin äidit hajaantuivat suuren pitäjän evakkokoteihin.
[Sodan ja Karjalan liekit, 2000, s. 34-35]