Kesäkirja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1973

Teosarvio

Jansson, Tove: Kesäkirja.

Etäisellä Suomenlahden saarella kolme sukupolvea yhdessä, isoäiti, hänen poikansa ja tämän pikkutytär ja kaikkialla ympärillä merellinen kesä eri vuorokauden aikojen valossa ja hämyssä sekä erilaisten säiden säätelemänä. Ihailen Tove Janssonin lämpöä ja vilpittömyyttä, joiden nojalla hän tunteella, mutta tunteilematta, kuvaa iäkkään isoäidin ja yksinäisen lapsenlapsen elämän yhteisyyttä, perusymmärtämystä, joka heidän välillään vallitsee ärtyneinä ja kurjinakin päivinä, saati molempien ollessa aurinkoisimmillaan. Olen usein nuorisokirjallisuudessa pyydellyt inhimillisempää suhdetta isovanhempien ja lapsen välille, koska tämä suhde aivan liian usein glamorisoidaan sammumattomaksi idylliksi, vaikka mielestäni antoisampaa kummankin kannalta olisi osoittaa, kuinka keskinäinen rakkaus ei himmene enempää vanhuksen raihnausärtymyksen kuin lapsen uhmaikäpurkaustenkaan vuoksi, jos perusluottamus on vilpitön. Tove Jansson on tässä kirjassaan sen todennut pysyen kummankin puolella ja kumpaakin ymmärtäen - ja ah, niin veitikkamaisesti hymyillen.