Jumala on syntynyt maanpaossa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1962

Teosarvio

Romanialaissyntyinen ja maanpaossa elävä Horia sai tästä romaanistaan Ranskan eniten arvostetun kirjallisuuspalkinnon, Goncourt -palkinnon, mutta joutui luopumaan siitä, koska asiasta nousi poliittinen häly. Teos on maanpaossa viimeisiä elinvuosiaan viettävän roomalaisen runoilijan Ovidiuksen kuviteltu päiväkirja, jossa kevytmielisyydestään aikaisemmin tunnettu runoilija kertaa entistä elämäänsä Roomassa koti-ikävän ja maanpakolaisen ahdistuksen paineessa, suorittaa uudestaan arviointeja ja löytää lopulta turvallisen uuden totuuden tietoisuudesta, että Jeesuskin syntyi itse asiassa maanpakolaisena ja siten tietoisena ihmisen muukalaisuuden aiheuttamasta kärsimyksestä. Henkevä ja toteutukseltaan ehyt romaani, josta kuitenkaan meillä tuskin tulee suuren lukijakunnan teosta, joten lienee suotta monin kappalein keskisuurissakaan kirjastoissa.