Näkymättömät kaupungit

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1976

Teosarvio

Minunkaltaiselleni lukijalle, joka muistaa haltioituneena Italo Calvinon paria ensimmäistä suomennosta "Paroni puussa" ja "Ritari jota ei ollutkaan", hänen uusin kirjansa on tavallaan pettymys: ennallaan toki on sytyttävä fantasia, mutta kun sen tukena ei enää ole komeaksi kasvavaa kaarta, jää lopuksi hiukan naposteleva olo. Pala tuolta, pala täältä, herkullinen muotoilu tuosta, toinen tästä, mutta luonnoslehtiöltähän tämä kaikki nyt hieman maistuu. Toisaalta on tietysti selvää, että näin avoin järjestelmä jättää epätavallisen paljon kunkin nimenomaisen vastaanottajan varaan, ja jos minulla säilyy päällimmäisenä "uuden uljaan maailman" vähän voimattoman näyn vaikutelma, joku herkempi voi saada näistä lehdistä irti ihan muuta.