Dracula

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1978

Teosarvio

Tämä on se klassinen Dracula, kansikuvan tapaan lepakonsiipineen, terävine hampaineen ja maagisine silmineen valmiina imemään juuri teidän vertanne ... johdatuksena Stokerin hyytäväksi aikoinaan mainostetulle vampyyritarinalle on kääntäjän, Jarkko Laineen, pitkä ja seikkaperäinen essee todellisista vampyyrikokemuksista ja rinnalle kasvaneesta kaupallisesta kultista. Dracula itse tuntuu esipuheen jälkeen melkein kuivahkolta, ja loppupuolella ruumisarkkujen kolina jopa tahattoman koomiselta. Sen sijaan alkupuolen taiten tehty tutustuminen Draculan linnaan ja maisemiin sekä ensimmäisten uhrien muodonmuutokset muistuttavat tehokkaasti, miten suosittu ja kiistelty kirja aikanaan oli. Klassikoksi sitä voi toki sanoa, vaikka itsensä epäröimättä verensiirtoihin uhraavat jalot miehet olisivatkin uskomattomia. Vieläkin siis lukuelämys, lukijasta riippuen hirtehinen tai kammottava.