Keisarin kaupunki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1983

Teosarvio

Helsinki-aiheisen historiallisen romaanisarjan kolmas teos. Sarjan edellisiä osia on kiitetty nopeasta ja joustavasta juonenkehittelystä sekä karheasta aitoudesta. - Keskushenkilöiksi nousee nyt kaksi naista: porvarisrouva Lotte Lohman, raajarikon kauppiaan nöyrä ja säikky puoliso, sekä tiilitehtaan työläisestä katutytöksi vajoava Lina. Naisen osa kuvataan kaiken kaikkiaan turvattomaksi ja epäitsenäiseksi, mitä se epäilemättä noihin aikoihin olikin. Lotte Lohman löytää itsensä miehensä kuoltua. Hänestä tulee menestyvä itsenäinen kauppias, mutta suhteessa toiseen sukupuoleen hän ei koskaan voi vapautua kasvatuksensa luomasta ahdistuksesta. Linalla puolestaan ei alun perinkään ole mahdollisuuksia: hän on kotoisin maalta, varaton, vailla ulkonaista suloa. - Winckelmann poikkeaa edukseen historian kansanomaistajista siinä, että hän ei romantisoi menneisyyttä. Tällä kertaa hän kuitenkin kenties on hiukan liian inhorealistinen Linan vaiheita kuvatessaan.