Korhonen, Saimi

Kirjailijan muu nimi

Korhonen, Saimi Inkeri

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Muut teokset (kuvittajana)

Tyyppi

fyysinen teos

Kirjailijan omat sanat

"Kirjoitetut sanat ja piirretyt kuvat ovat elämän valo."

"Elämäni on ollut hyvä. Aviopuolison poistuttua olen asunut yksin kolmea huonetta ja keittiötä. Maalaan tauluja ja teen painotöitä kankaalle. Aina on kiire. Kansanopisto oli vain koulua, kun maataloustyöt painoivat päälle. Olen ollut erilaisilla kursseilla.
Minulla on kauniita tauluja ja ihana koti. Olen esittänyt omia runojani ja saanut palkintoja. Ex tempore -puuhat ovat olleet mieleeni."

Elämäkertatietoa

Posliinityöntekijä, eläkeläinen, sotaveteraani. Toiminut myös Metsämiesten säätiön apurahalla.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Lukuisia artikkeleita Pogostan sanomissa.

Mukana kokoomateoksissa:

Oodi Ilomantsille, Pogostan Pegasos, 2002.
Rakastunut pommi : sanansirpaleita, Pogostan Pegasos, 2000.
Lastusia : antologia, Pogostan Pegasos, 1999.
Kahdeksan minuuttia aurinkoon, Ukri, 1991.

Tekstinäyte

Hiilisavotat

Kokkokankaalla Ilajan kylässä kohosi savu miiluista. Kämppä nousi korven keskelle ja sauna suon reunaan vedenoton helpottamiseksi. Hiilenpolttajat asuivat kämpällä jopa perheineen, jos kenellä perhe oli. Monet murskaajat asuivat myös kämpillä. Miilun polttajan tuli olla varpaillaan yötä päivää. Miilu ei saanut palaa liian kovaa, mutta kyteä sen piti koko ajan. Miilut tehtiin kaksimetrisistä huonommista pölleistä, jotka aisattiin kesällä metsässä.

Hiiltä tarvittiin paljon autojen häkäpönttöihin sekä muihin tarpeisiin. Joskus autot oikuttelivat hiilivoimasta ja niitä piti työntää vastamäkeen.

Naiset murskasivat hiiltä miilun lähettyvillä. Se oli kovaa ja likaista työtä. Kyllähän siinä tienasi kutakuinkin, jos vain jaksoi ahkeroida.

Työpäivän jälkeen naiset olivat mustia kuin murjaanit. Ohut hiilipöly iskeytyi ihoon. Samoin kävi miehille, joten rättikasasta oli vaikea erottaa oliko sen sisällä mies vai nainen. Siihen aikaan naiset käyttivät vielä hameita. Housuja ei suosittu.

Joka ainoa ilta kämpän sauna lämpeni. Saunassa noki irtosi ihosta, ja tytöt olivat iloisia. Parempaa ei osattu vaatiakaan, koska raskaat evakkoajat olivat painajaismaisina ihmisten mielissä. Nuoret miehet puolustivat tätä maata, joten vain vanhoja miehiä tai armeijaan kelpaamattomia oli ns. vapaalla jalalla.

Suojoella oli pieni ja iso hiilikämppä. Siellä asui enemmän väkeä kuin Kokkokankaalla. Maitoa kuljetettiin Kolmiriihisen Mattilasta Suojoen työmaalle. Kämpällä oli emäntäkin. Matkaa emännälle kertyi kotoa suksilatua pitkin suoraan noin kolme kilometriä. Opettaja Edvard Veranen käytti koululaisia retkellä hiilenpolttoa katsomassa.

Rakkauskin leimahteli kämpillä. Keväällä vietettiin useita kihlajaisia, joissa toivotettiin onnea kihlaparin yhteiselle elämälle.

[Elämäni pyörteissä. Omakustanne 2008, s. 16]