Isän 50-vuotisjuhlat

Tepa-täti tuli eilen Göteborgista ja sen Audin perä oli täynnä viinalaatikoita. Isä kantoi laatikot makasiiniin. Tepa heitti valavat matkalaukkunsa kamariin, joi kolme kupillista äidin keittämää kahvia ja valitti, että kahvimaitoa ei ole lämmitetty. Äiti vilkaisi isää. Tepa on äidin vanhin sisko, joka muutti Ruotsiin kuusikymmentäluvulla. Se oli riitaantunut papan kanssa, paiskonut ovia perässään ja häipynyt. Se ei ollut lähetellyt kortteja eikä soitellut. Kahdeksan vuotta myöhemmin, juhannusviikolla, se oli kaahannut kartanolle sinisellä viulukotelosaabilla ja näyttänyt terveeltä. Kun äiti oli kysynyt, mitä se oli Ruotsissa puuhaillut, Tepa oli vastannut, että se ei kuulu sulle. Siitä lähtien se on käynyt joka kesä täällä meillä ja aina se tulee yksin. Useimmiten se istuu salissa ja selailee vanhoja naistenlehtiä, joskus se suostuu lähtemään uimaan järvelle minun ja äidin kanssa, kaupassa tai kylällä se ei käy koskaan. Muutama vuosi sitten selvisi, että Tepasta oli Ruotsissa tullut loistava kokki. Se teki kaikki mummon toivomat hautajaisruuat papan hautajaisiin, ja kyläläiset kehuivat niitä vielä seuraavaa pääsiäisenä. Oli selvää, että Tepa kutsutaan pääkokiksi, kun isä täyttää viisikymmentä. Hän nimitti minut oikeaksi kädekseen, koska minä osaan Tepan mielestä kuoria potut oikein.