Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Latvasaaren kuninkaan hovilinna

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!
Kokoteksti
Linkki vie kokotekstiin Kirjasammon ulkopuolelle.

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Juonitiivistelmä:
Kertoja sai sedän paperit ja kultakellon perintönä tämän kuoltua. Setä oli saanut tehtäväksi etsiä ja ottaa kiinni Riitalammin pitäjässä olevan rosvojoukon, joka oli jo usean vuoden ajan pitänyt riitalammilaisia ja naapuripitäjäläisiä "raskaan hirmuvaltikkansa alaisina". Roistojen johtaja on pahamaineinen Kyttyrä-Jaska eli Kyttyräinen. Setä pyytää avukseen kertojan, filosofian kandidaatin Karl Albinus Taninkalman, sekä renki Vilhelm Janhusen eli Villen. Seurue onnistuu vangitsemaan muutaman rosvoista. Setä ja Ville lähtevät viemään heitä vankilaan ja kertoja jää pitkäksi aikaa yksin erämaahan. Kertoja löytää sattumalta eräällä saarella sijaitsevan hylätyn erämaalinnan, Latvasaaren kuninkaan hovilinnan, josta hän oli kuullut kerrottavan. Hän löytää linnasta myös kirjaston, joka sisältää 1500- ja 1600-luvun luonnontieteellistä ja filosofista kirjallisuutta. Kun kertoja jää jälleen yksin, hän löytää salalokerosta papereita, joissa 1700-luvulla elänyt tiedemies Pythagoras Stålhahne kertoo keksinnöstään, jonka avulla hän on kyennyt vähentämään painovoimaa (gravitaatio). Kertoja löytää myös todisteita asiasta huomatessaan tornissa olevan kanuunan lähes painottomaksi. Papereissa on lisäksi pitkä selostus Pythagoraan ja hänen poikansa Akmedin matkasta Egyptiin ja siitä miten Pythagoras onnistuu selvittämään "kivenkuljetuksen salaisuuden".
(Lastenkirjainstituutti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

seikkailuja Venäjän rajalta

Ilmestymisaika

Sivumäärä

247

Kustantaja

Kieli

Kuvittaja

Lisätietoja

3. p. 1957 [1. p. 1916]