Miljardin dollarin aivot

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1966

Teosarvio

En ole lukenut aikaisempia, sangen kiitettyjä Deightonin jännitysromaaneja, joten en pysty suhtauttamaan tätä osittain Suomeenkin sijoitettua agenttiaihetta hänen muuhun tuotantoonsa. Yksittäisteoksena tämä vaivattomasti maasta toiseen siirtyilevä ja älykästä, kuivaa huumoria viljelevä jännitysromaani on etenkin puoleen väliin saakka lajissaan sangen nautittavaa tekoa, mutta löyhtyi loppupuolellaan turhan pitkitetyksi juonen mutkitteluksi, joka olisi keskittämisestä kohentunut.