Rakkauden ja vihan saari

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1976

Teosarvio

Rakkauden ja vihan saari on Kypros. Saarto kertoo, paitsi suomalaisista rauhanturvajoukoista, myös paikallisista ihmisistä, niin kreikkalaisista kuin turkkilaisistakin ja pyrkii ilmeisen rehellisesti antamaan tasapuolisen kuvan tilanteesta juuri ennen vuoden 1974 levottomuuksia, kahakan aikana ja sen jälkeen. Saarto on todella syventynyt aiheeseensa, pyrkinyt tavoittamaan pintojen alle, näkemään ohi virallisten raporttien. Hän on saanut ihmisiinsä yllättävän paljon ilmettä ja vivahteita, joskin nuo urheat suomalaiset rauhanpuolustajat ovat hivenen yksioikoisia.